kun mies puhuu tunteistaan, hän on ylittänyt suojakuorensa, jonka taakse avoimuus piilotetaan.
Jätkät ei puhu tunteistaan, ei koskaan, ei koskaan, ainakaan nopeasti.
Jätkät ei itke, ei itke. Ei ainakaan kenenkään luona(kotona eri asia..)
Kun ootan vastausta, tuijotan tekstejä, joiden sanoista vilisee kysymysmerkkejä,
mua sattuu kun en osaa olla. Ihmettelen, olenko vain tyhmä.. Vai vain liian itsekeskeinen?
Tahdon olla hänen kanssa, siksi sattuu.. Sattuu kun en voi auttaa.
Puhun hänen kanssaan, avoimemmin kuin kenenkään kanssa koskaan.
Auttaako se silti?
Toivon hetkittäin ukonilmaa..
"I'm cold and I'm shamed, lying naked on the floor.."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti