Silti välillä, mä suljen silmät ja mietin.. Mietin kuinka maailma on mua tässä karuudessaan kasvattanut. Vaikka se on ollut julma mua kohtaan, samalla se on opettanut. Opettanut tosi paljon, ehkä enemmän kuin haavoittanut. Se kuinka se on huitonut mut hajalle, riepotellu mun kehoa. Pyöritellyt lumihangessa, raahannut seiniä pitkin, kaatanut maahan, hajottanut. Se on vaa ollu sen tapa opettaa, että hei.. Elämässä pärjää aina. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti