"Odotanko turhaan sua sittenkin
Mitä jos vaan käy niin kuin muillekin
Välimatka piinaa ja painaa mua
kuka päättää, ketkä saa onnistua"
Joskus seison yksin ja pohdin, että tuleeko tarinani olemaan niin hiljainen; äänetön. Pyöriikö loppujen lopuksi hymyni vain yhden illan toisen kanssa ja kun unohdun kerran toisen kaa niin hän lähtee. Jättäen hymyni vällyihin ja hukatut päivät kuluu taas toiset samanlaiset viettän kaduten sitä yhteistä aikaa joka tuli jaettua.
Samalla totesin, että ei elämääni varmaan ole sitten mahtuakseen ketään. Ehkä tää tän hetkinen elämä on nyt tosi kiireistä ettei siihen toista mahtuisikaan. Se on väärä tapa ajatella, mutta turvallinen. Puolin ja toisin. Mulla on niin kiire töissä ja mun elämässä tapahtuu nyt niin laajasti asioita, että tuntuu et itsekin on vaikea kysyä oman varjoni mukana. Tai ehkä varjoni ei pysy minun mukana.
Mun täytyy antaa aikaa itselleni. Oppia et itsenäinen ihmine selviää välillä myös yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti