"Taas myöhässä.."

Hän kysyy illalla et kävelenkö hänen kanssaan kouluun? Vastaan "en." Hän sanoo: "Hyvä monelta lähdetään?" Minä nauran ja sanon et nähdään viisitoista vaille risteyksessä.
Kävelen kymmentä vaille risteykseen, häntä ei näy, soitan hänelle, hän sanoo olevansa 3 min. valmis, kävelen hänen kodilleen ja pääsemme lähtemään vasta 2 vaille tasan kouluun, koska hänellä kestää. Useammin kuin minulla.
Välillä tilanne käydään niin, että hän soittaa minulle aamulla: "Missä olet?" vastaan; "Matkalla.." Hän nauraa, selitän jotain järjetöntä puolen metrin hangista. Meinaamme myöhästyä, niinkuin joka aamu.

Me emme koskaan ole myöhästyneet.

Kuka hän on? Hän on rakas M-I. Minna-Ida oikein tällee virallisesti lausuttuna. Hänet olen perhepäivähoidosta asti tuntenut, eli aikapa monta vuotta. Emme olleet oikein paljoa puhuttu yläasteel tahi ala-asteel ja sellasta, mutta lukioaikana olen saanut hänet takaisin ystäväremmiin ja kiitos kaikki siitä. En tie enää miten päivät menisi ilman häntä.

Tuhannet kävelyreissut seukkari-koti-seukkari-koti väliä on ollut parhaimpia. Saanut jakaa huolet, saanut jakaa ilot, saanut olla kettumainen, saanut rehellistä palautetta, saanut olla sitä aitoa itseään, rohkaisua myöten. On vaihdettu ajatuksia parisuhteista aina joulukortteihin ja kaikken muuhun taivaan ja maan välillä ja sen ylikin. :) On opittu paljon.

Minna on niin uskomaton ihminen jolla on vahvat mielipiteet, mutta samalla hän on uniikki ystävä. (Kuka muu ompelis mulle housunnapin, laittais aamiaista, sekä motivoi urheilee?)

On jotenkin hienoa kun mun kaveripiiri on täynnä erilaisia, mutta kaikkia hienoja ihmisiä:) Toivottavasti kaikil on joitain ihmisiä joille voi uskoutua, sillä niitä tarvii elämässä. Ilman niit ei voi elää.