Sä oothan tässä vielä huomenna?

Tietoisuus itsestään heijastuu muiden sanoissa, viiltelee pahat ja ikävät kommentit. Vittuilu ja mielipaha kohtaavat. Hiljaa teen työni, en kommentoi asiaan sen enempää. Tiedän ikätasot joiden kanssa kamppailen.

Silti asiat jäävät ja pysäyttävät minut. Kelaan monta kertaa, toistuvat auktoriteetin mollaukset ja katu-uskottavuuden tavoittelu vaatii minua pitämään pinnani kunnossa.

Tuleeko silti elämäni aina olemaan sitä, joku aina keksii huudeltavaa?

Ehkä ihmiset on vain hetken lyhytnäkösiä.

Ehkä maailma on joku päivä niin hyvä paikka elää, että kunnioitus ois aina molemminpuolista.