Hankeen painautuneet askeleet

Kadulla mieleeni täyttyy tuhat ajatusta, ilman mukana vedän keuhkoihini tuhat tunnetta.. Hiljaisuudessa musiikki kaikuu korviin. Kylmä ilma nipistelee sormenpäitä, hymyilen. Auringon valo kajastaa kirkkaana puiden latvoissa, silmäni vettyvät kylmän ilman takia. Maailma on kaunis.

Askel askeleelta lähenen kotia, mutta samalla tuntuu ettei koti enää ole siellä missä on äiti ja isä. Koti on vaihtanut hitaasti paikkaa, kotini on siellä missä minun on hyvä olla. Kyllä kotonakin on hyvä olla, mutta niin on muuallakin.
Kodin tekee turvallinen, hyvä ja rauhallinen ilmapiiri, paikka jossa voi olla täysin oma itsensä.

Silmiini on piirtynyt värejä, maailman kauniista taideteoksesta. Maailma itsessään on taideteos. Oranssin kuun kajo hiljaisella maantiellä, katuvalojen loiste iltahämärässä tienpiennarta pitkin kulkiessa, lintujen lento taivaalla kun olo on sekava.

Odottaminen, sekin on itsessään taiteenlaji. Miten olla, miten odottaa, mitä tunteita ja mielikuvia luo kun odotus päättyy. Miten kaipaus tekeekään mieleen niin paljon ajatusta? Miten kaipaus saa sydämen laulamaan tunteitaan?

Maailma on kaunis, sen mä oon huomannut.