Työviikko verotti taas omat voimansa ja nyt vihdoin saan syventyä elämään näillä 4 päivän vapailla.
Kävin tuossa pari päivää sitten itseni kanssa taas terapiaistunnon illalla, pohdin omaa käyttäytymistä ja kaikkea muuta. Oon tajunnu monta kertaa yöllä itsestäni vaikka mitä hienoja asioita, tai vähemmän hienoja tai miksi ees toimin sillee tällee saati tollee.
Nyt oon tajunnu itseeni suhteessa rakkauteen, tajunnut miksi pelkään sitä ajatusta. Yksi sana kuvaa tätä: Riittämättömyys. Musta tuntuu et mä en kelpaa kellekkää varmastikaan sellaisena kuin oon, vaan mun pitäs kokoajan antaa enemmän, olla enemmän. Ehkä siinä just unohdan sen mitä mä oikeasti oon, kadotan itseni.
Todistelu, rakkauden jatkuva todistelu vie ajatuksen tasolla liikaa voimaa. Siihen noidankehään en tahdo todellakaan enää toista kertaa lähteä. Se on liia rankkaa. Tahtoisin et joku onnistuis todistaa mulle, että mun ei tarvi muuttua mitenkään häntä varten. Tahtosin et joku sanois mulle et sä oot se oikea, ilman taka-ajatuksia.
 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti