Naura mulle, ei se paljoa paina minun päälläni.
Mulle on irvailtu ennenkin, eihän kaikkien kaa tulla edes toimeen.
Mä räväsen sun liat päältäni kuin muovikelmun itseni yltä.
Se ei paljoa harmita, se ei paljoa satuta.
Oikeestaan samalla sitä tajuaa kuinka tuntemattomien sanat satuttaa kaikista vähiten, satuttaa niin vähän.
Voi olla sillee vaa "ookoo" jälkeepäin miettii et kuka hitto toi ees oli ja ajatusmallilla et tuskinpa ees tavataan.
Oikeastaan tää tunne on mahtava, se osoittaa kui paljon oon ihmisenä onnistunut kasvamaan. Oisin ennen murehtinut viikkojenkin päästä muhun kohdistettuja sanoja. Nyt ne ovat niin mitäänsanomattomia, turhia ja tarkoituksettomia, ohimeneviä.
Yksi jos toinenkin tuttu tulee puhumaan, asiat leijuvat, ne vain leijuvat ohi. Ei niiden ole tarkoitus jäädä.
Elämäni ei muutu yhdenkään toisen takia, mä muutan vaan jos se tuntuu mulle tarpeelliselta.
Eikä mun oikeestaa tarvi muuttua, mä tunnen itseni ihan riittäväksi tämmösenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti