Tuntuu hyvältä ja hymyilyttää. Ihastuttaa, tuntuu oudolta. Hyvällä tavalla.
Yksi yö kuljin katua yksin, miettien ettei tule olemaan enää ketään eikä mitään. Ei tule olemaan eloa. Ei tule olemaan tunteita. Mies on kaadettu ja hänen sydämensä paketoitu, muurattu betoniin ja unohdettu. Jätetty pölyttymään varastoon, suljettu "vaarallinen" - sinetillä.
Pian tuli toinen, eksyi ja avasi varaston oven. Sieltä löytyi minun tunteeni. Piilotettuna vaaran taakse, piilotettu unholaan.
Ehkä juuri se, että toinen oli jotain mitä ei ollut etsinyt. Ei olettanut olevan. Kun toinen onkin sydämellinen, välittävä ja aito. Kaipaava ja tunteellinen. Eniten kuitenkin aito. Ehkä sitä juuri olen kaivannut. Rehellistä, lämmintä ja aitoa ihmistä elämääni.
Tuntuu vaikealta uskoa tuntevansa pitkästä aikaa, ihastua ja kokea tuntevansa. Elävänsä.
Minä elän. Minusta on tullut todellinen. Varjokuvani on palannut. En ole enää kuollut elävien joukossa.
Se tästä tekeekin outoa.
Tunteminen tuntuu kivalta.
Ihastuminen harvinaisen hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti