Uudelleen vanhan piirtämistä,
vanhojen haavojen yliviivaamista,
peilikuvan töhrimistä.
Teen kaikkeni mutten ole kaikkea,
tarjoan sen mitä kykenen, mutta tuntuu ettei se riitä.
Pelottaa et tää o sama tarina samalla käsikirjoituksella.
Turhamaisuus yliviivattu itsekriittisyydellä ja täydennetty itsekeskeisellä hyväntahtoisuudella.
Ylempi lause on yhtä järjetön kuin koko teksti. Silti se kertoo minulle jotain. Ja silloin olen järjissäni.
Pyydän et kelpaisin sellaisena kuin oon.
Tulee tunne et se tuntuu vaa liian vaikealta.
Mä oon poistyöntävä, luontevampi ystävä kuin rakastaja. Vaikka musta löytyy sekin puoli.
Anteeksi.
Tuntuu välillä että sä hukkaat liikaa sun täydellisyyttä muhun. Epätäydelliseen muuttumattomaan mieheen.
Ressaa et tää mitä mä oon.. Ei tuu koskaa olee tarpeeksi.
Ja mun täytys muuttua... Tiedän sen itsekki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti