Ei niin hyvää muttei mitään surkeaakaan

Tänään on ollut neutraali päivä, koulu on ahdistanut tavallista enemmän.

En voi vain ymmärtää miksi en hoida koulutöitä heti kuntoon vaan sählään, tahdon tukiverkon joka potkii minuun vauhtia.
Ja oon ollut nyt sit kipeäksi myös vissiin tulossa ja se lisää ahdistuksen määrää, eikä se saa minua

 Kivaa oli tässä päivässä se, että kaverini leikkasi hiukseni ja toinen tuli nautiskelemaan kupposet kahveeta kanssani.
Elikkäs tuossa nuo hiukset on :)

Mut toivon kaikille lukijoille jaksamista missä vaan heidän elämänvaiheensa ovatkin nyt. Ei ole helppoa olla nuori, lapsi, aikuinen, vanhus.
On aina jokin huoli ja murhe jostakin, eikä se tunnu kivalta.
Miksi muutenkin on aina murheita? Miksi me ei osata olla vaan hetkessä? Aina takaraivossa kolkuttaa jokin pieni ajatus tulevaan tai sen yli, ahdistus joka ei naurata ollenkaan. Kylmyys, joka saa niskavillat nousemaan.

Mut joskus meidän kaikkien on kohdattava se syväntö mihin itte upotaan, sekä meidän on vaa noustava sieltä. Rämmittävä kuivalle maalla ja muistettava.. Aurinko paistaa risukasaankin.