Pelkäsi et taas rakastun kun näen sut, kuinka sä taas satutat mua.
Koska vain minä kiusaisin ajatuksella meistä ja harmittelisin kun sanaa "me" ei oikeasti ole.
Sua on helppo halata, lähestyä ja kaivata. Mut samalla huomaan.. Elämä on jatkunut. Ystävä, ei rakas. Tärkeä, mutta ei tärkein.
Eilen heräsin aamulla yksin,
radiosta soi musiikkia,
edessäni aukesi upea maisema.
Istuin patiolla pari tuntia ja katsoin vaan eteenpäin.
Yksinäisyys tuntui juuri nyt oikealta, täydelliseltä.
Paikallaan oleminen tuntui kerrankin todella hyvältä.
Ehkä mä en todellakaan tarvitse vielä viereen ketään allekirjoittamaan mitään sitoumusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti