"Taasko sä oot töissä" "Sä oot aina töissä" "Etkö sä muka voi saada ketää muuta hoitamaan sun vuoroa" "Taasko sä oot viikonlopun töissä" "Mite sä jaksat tommosta?"
Niin kysymyksii jotka oon kuullu pitkään jo. Oikeestaa heti ku menin työelämään.
Vuorotyö, kolmi-vuorotyö. Aamua, iltaa, viikonloppua.
Avaanpa vähän tätä vuorotyö elämää.
Tähän hommaan pitää olla pikkasen mielenvikanen et tätä jaksaa. Pitää oikeesti ja aidosti jollain tasolla rakastaa sitä mitä tekee. Sillä jos sä et pidä työstäs ni tää työ varsinkin voi olla henkisesti koettelevaa. Täs vaaditaa mielenlujuutta, mukautumista tilanteisiin ja hermoja. Sitä tää homma kysyy välillä tosi paljon.
Välillä tuntuu et viikonloput on sellainen homma et se on mulle sama kun jollekin maanantai tai tiistai. Paitsi et mä saatan olla hymyilemäs asiakkaille kassalla vielä aamu viiden aikaan. Kaverit kysyy et lähetkö baariin. Tai kysyivät joskus, kunnes pääsääntöisesti vastaus oli ei. Nykyään kysytää vaa et ootko taas töis. Siihen myönnyn.
Tää työ on myös semmonen homma, ettei tässä vaan paikata vuoroja ja tehdä vuoronvaihtoja kun pitäs jokaiseen ikuiseen kissanristijäisiin ja muihin päästä. Koska kuka haluaa yhtäkkiä vaikka vapaapäivänään tulla lauantai yöksi sun tilalle töihin kun vois itte olla nauttimas elosta. Aina ei vaan voi. Sillehän ei mitään voi.
Ihmissuhteiden kohdal tää työ voi olla välillä myös koettelemus. Mulla on monia hyviä ystäviä, joita ei vaan joka kerta(lue edes kerran kuukaudessa tahi kahdessa) ehdi nähdä kun kaikki työvuorot menevät ristiin. Ja sitten kun mulla ma/ti on vapaa niin katso saatko ketään sun kanssa joraamaan vapaan kunniaksi. En usko.
Tää vaatii paljon myös muilta ihmisiltä kärsivällisyyttä. Se ei vähennä mun kiinnostusta ketään kohtaan jos välillä mä en vaan jaksa mennä ja tavata.
Tästä aasinsiltana fyysiseen jaksamiseen. Tää työ, vaihtuvien vuorokausirytmien takia on myös todella uuvuttavaa keholle. Sen takia se lepo bailauksen ja sosiaalisten tapaamisten sijaan on huomattavasti houkuttelevamman kuuloista. Vaikka en sanokaan etteikö se välillä olisikin tervettä vähän päästellä höyryjä ja yhtälailla ihmisten tapaaminen on keholle ja mielelle hyväksi. Silti lepo kuulostaa jopa lauantai-iltana houkuttelevammalta kuin lähteä vetämään shottia radalle.
Tää työ on silti unelma. Tätä hommaa pitää rakastaa. Mä pidän kuitenkin siitä mitä mä teen.
Tiedän et joskus ehkä aamua koko viikko ja vklp vapaat ois kivan kuulosia. Mut toisaalta saan mä nauttia vapaani siinä muiden arjen keskellä.
Nauttikaa siitä mitä teette, mutta muistakaa myös vahtia omaa kehoa ja sen jaksamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti