Tahtosin tietää onko sulla viel jotain hampaan kolossa mua kohtaan,
tahtosin taas sit sulta sieltä takarivissä tietää, että mitenkä luulet mun jaksavan.
Sinä kolmas vasemmalta saat kysyä kysymyksen, miksi sä et tee mitään?
Mä en osaa vastata, suu auki jään tuijottamaan. Mumisen ja rykäisen seuraavan kysymyksen.
Sinä lakkipäinen herra siitä edestä, kysymys kiitos. "Kehen sä luotat?"
Luottamus....
Oon ruvennut pohtimaan tätä kunnolla. En luota enää niin paljon kuin ennen, en luota samalla tavalla ihmisiin kuin ennen. Sinisilmäisyys on haalistunut, väri alkanut vaihtumaan. Skeptisyys on lisääntynyt.
Pelkkä luottamus toiseen vaatii nykyään niin paljon enemmän. Niin paljon läheisemmän suhteen toiseen. Luotan muutamaan todella paljon, voin kertoa kaiken. Nykyään siltikään uudet ihmiset, jotka pääsevät minun henkilökohtaisen alueeni sisäpuolelle joutuvat tekemään paljon enemmän. He joutuvat työstämään sitä, sitä kuinka murtaudutaan sen kilven lävitse. Kilven minkä sisään patoan niin paljon ajatuksia, salaisuuksia, mielipiteitä.
Ja jaksaminen, on vaikeaa.
Tunnen olevani väsyneempi kuin koskaan ennen, mulla tapahtuu liikaa tällä hetkellä. Tuntuu ettei aivot ja kroppa pysy kaiken kaa nyt ihan samalla tavalla kuosissa.
Pystyn samaistumaan ajatuksiis ihan kivasti.. Mulla päätty parisuhde vuoden alussa, jonka jälkee tuntuu et kaikki on räjähtäny enemmän tai vähemmän käsiin. Oon joutunu käymään kuraattorilla ja psykologilla, keskittymisvaikeudet on lisääntyny, masennuksen oireet ilmenee voimakkaampina ja mikä parasta - tuntuu et itken enemmä ku nauran.
VastaaPoistaEn pysty nauttimaan elämästä, en saa samalla tavaa mielihyvää asioista mitä ennen. No, ehkä tää tästä ajallaan rupee helpottamaan. En vaan jaksais tällasta :'( Jos haluut tulla juttelemaan ni oon aina täällä sua varten! <3