Kuinka kertoa

Tuntuu hupsulta pohtia, näin yön pimeydessä kuinka blogini on ottanut vain yhden kaistan.
Vai onko se todellakin nykyään vain aivoissani ainoa kysymys.
Tunne-elämä, sydämen riipivät haavat ja rakkauden ympärillä pyörivä ihmettely.

Kun en osaa kertoa teille kuinka kauniisti Haloo Helsinki laulaa kappaleen Vihaan kyllästynyt. Kuinka nautin juoda toisen kanssa aamukahvit. Kuinka en edes tahdo puhua toisen kanssa. Riittää kun toinen on.

En tiedä kuinka kertoisin kuinka vihaan ostamaani suklaakahvia, kuinka sen maku on jotain niin karmaisevaa verrattuna sen tuoksuun, joka hivelisi jokaisen suklaanrakastajan tuoksusensoreita.

Kuinka kertoisin, että kuuntelen biisejä loopilla ja tykkään kadota niiden viemään hypnoosiin jonka tahdissa on helppo kävellä pitkin Lahden katuja. Radiomaston huipulla tuulee, mutta minä rakastun siihen näkymään kerta toisensa jälkeen. Kuinka tahtoisin vaan viedä toisen niiden mastojen ääreen, niin että hän ymmärtäisi sen teon oikean sisällön. Kuinka tahdon jakaa kauneuden toiselle; jakaa kauneuden toisen kanssa.

Kuinka on helpompia yöt joilloin joku kietoo kätensä ympärille.

Kuinka tahtoisin nähdä ystäviäni, mutta en osaa enää aloittaa keskustelua.

Kuinka haluan pois täältä, kadota maan alle ja maan niellyksi. Poistaa värit hahmostani.

Kuinka tahtoisin poistaa ihmisiä elämästäni, koska he vain elävät siinä mutta eivät välitä. Se tekeekin siitä niin kummallista. Niin tunteettomalta se kuulostaa, samalla siinä on merkitys ja tarkoitus. Ihminen on sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Mutta jos hän ei saa koskaan vastakaikua, ei hän tahdo pitää sellaisia jäseniä yhteisössään. Se on helppoa vaan sitten hoitaa "estäpoistadeletoi"-toiminnoilla.

Mä pelkään sitä, että mä oon vaa toisille se helppo kohde. Se johon käyttää ne tunnit joita ei saa käytettyä sen oikean kanssa. Oon se välimatka parempaan.

Kuinka tahtoisin kertoa arjestani,

taisin tehdä sen kaikista helpoimmalla tavalla.