Mä muistan kuinka helposti mä suutuin mun elämälle, haukuin sen piloille, mut monella on sellasia aikoja, jolloin perhe ja kaverit tuntuu turhalta. Sellain tasapaksu harmaa mössö.
Mut mun pitäis oikeesti olla tosi kiitollinen, vaik vaikeeta se oliskin. Mulla sentään on perhe ja ystävät, jotka välittää musta. Mul on tuki ja turva, kuten myös paikka jonne mennä.
Mul on koti siellä missä mun sydänkin on.
 | |
| Yöt, ajatusten valjastaja. |
Mut sit taas, kuinka yöstä onkaan tullu pitkä ja pimeä
ja kuinka ylipäätään maailmasta on tullu niin musta paikka.
Tääl joutuu nykyään oikeesti pelkää henkensä puolesta,
ei sitä koskaan tiedä mitä pimeys sisäänsä kätkee.
Kun säikähtää, kaikki tietää sen kuinka adrenaliini alkaa virrata
ja iskee pakokauhu.
Mullekki on käynyt niin, ja se jolloin tuo tapahtui,
on päivä,jonka haluaisin muistoistani jättää.
Mut sitä en kerro: koska sit tää ois vaa koko mun elämän avartaminen
ja eihän kukaan halua kertoa koko stooria itsestään..
Muistot kirjataan viidellä kirjaimella,
siihen kirjoitetaan ikävä
pelko näytetään viidessä sekunnissa,
paniikki tuo katala..
Hymyä ei tarvitse kirjoittaa,
se muistetaan aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti