Rooli, se pinttyy suhun.

En tiennyt ennen kuinka heikko olin, väitin selviytyväni aina yksin. Sanoin: "Ei musta tarvi huolehtia" Sanoin: "Menkää vaan kyllä mä pärjään", oikeasti sanojeni takana hiipi sanat: "jääkää joku mun kaa, sanokaa mulle jotain kivaa"
Mä monesti jos ollaan baarissa porukalla ja yksi meinaa jäädä yksin niin joko jään yksin siihen pöytään tai sitten käsken jonkun muun jäämään. Mä en tykkää jos joku jää yksin, baariin tullaan porukalla ja musta silloin ei olla yksin.

Mä oon itsekäs ihminen. Allekirjoitan sanan itsekäs.
Vaikka teen ihmisille tekoja, yritän olla mukava ja kaikkea niin samalla mä tajuan et en tee sitä täysin pyytteettömästi.

Mä tarviin kiitoksen välillä, tarviin kehuja.

"Sä oot hieno ihminen", pienetkin kehut, ne auttavat  mua jaksamaan.
Ku välillä tuntuu ettei maailmas saa mitää huomiota vaik kui yrittää olla muille mieliksi.
Oikeasti pitäs olla epäitsekäs ja tehdä ilma mitää kiitosta tekoja.
Mut emmä osaa olla, mä oon sen verran itsekäs ihminen.

Itsekkyys on ihmisessä silleen hassu asia, sillä jokanen on oikeesti vähän aina itsekäs. Meidän tarvii olla itsekkäitä.

Mut samalla kyl mä autan muita, mä teen sitä koska mä tahdon et muilla on hyvä elämä. En tahdo et kukaa kärsii kurjaa elämää. Must on hienoa jos saan jotkut yhteen. Musta on hienoa jos joku kertoo et sil menee hyvin, on hienoa olla osana siinä elämäs jos saa jotain hyvää aikaa.

Ehkä mä oon jo asettunut siihen asemaan, että mä tarjoan muille apua.

En oo katunut roolia, sekä samalla tajusin et onpa tää tälläi postaus et XD-lolteinihuomiopostaus. Ei se oo.

Mä puhun täs blogissa mun elämästä, mun ajatuksista, mun teoista.
Samalla toivon muiden saavan näistä rippeistä ajatuksia itselleen, saamaan ihmiset pohtiman.

Mut niin, en oo katunut rooliani, välillä tahtoisin vaa et joku ottais sen mun roolin.