Teelehtiä ja sympatiaa

Miten mä sanoisin tän,
kun en tiedä itsekään mitä ajattelen?

Miten mä osaisin tehdä valintoihin 1+2-1 tilanteen, että meitä jäis vaan kaksi.

Miten osais olla järkevä?

Miksen mä voisi vaan ostaa kupillisen teetä ja katsella maailman menoa, niinkuin tänää tein?

Elämä antaa paljon enemmän kun jää vaa katselemaan sitä.

Kun ottaa yhden kupin teetä ja juo lämmikettä ja antaa sen lipua ohi.

Siihen hetkeen mä tahtosin jäädä. Tahtosin olla niin kiinni siinä hetkessä.

Hymyt ja surut

Mitenkäs päin tätä sit alottas, et lopetanko mä iloihin vai lopetanko mä suruihin mun päivän tekstin, kysymyksiin vai huutomerkkeihin. Ajatuksiin vai tapahtumiin, riemunhuutoihin vai kyyneliin.

Ei kysymyksessä ei ehkä ole kyyneleet, vaikka elämä onkin rankkaa välillä. Kyse kohdistuu minuun itseeni ja minun elämäni epävarmuuteen.
Minusta on tullut tosi epävarma, epävarma itseasiassa muihin ja ennenkaikkea rakkauteen. Oon tajunnut, että kaikki mitä tänne kirjoitan voisi hyvin käyttää aseena minua vastaan. Ihmiset näkee ja pystyvät lukemaan kaiken mitä tänne kirjoitan, pystyvät joko samaistumaan tai nauramaan.

Sanotaan, että pelko siitä jos mua voisi taas satuttaa luotaantyötää mua kauemmas tunteista. Kylmä kivinaama, pelkäävä epävarma poika. Mä tahdon uskaltaa, mutta ajatus siitä jos se on vain haihatus, harhaanjohtava askelma. Se kaikki tuottaa mulle ongelmia.

Siltikin iloa tuottaa monet asiat; tänään selasin facebookissa kuvia elämästäni. Niin paljon sain hymyä aikaan itselleni. Hitsin paljon hyviä muistoja, hyviä ihmisiä, hyviä tapahtumia. 

Puhelu uuden tuttavuuteni kanssa, vinkkejä hiuksiin, hymy. Mitenkä sitten kuvailisikaan sitä fiilistä (hyvä kiva jee).

Kahvipullahetki rakkaan ystäväni kanssa, ikkunan ääressä. Auringonvalon hohkatessa ikkunasta, tunteellista ja kaunista. 

Ei ehkä elämä pitäis olla loppujenlopuksi niin vaikeaa, siihen täytys vaa osata asennoitua vähän paremmin välillä.

Parempi on jatkaa

Jatka. Jatka ja jatka. Älä nyt enää pysähdy. Miksi sä jaksat vatvoa?

Sanat toistuvat. Toistuvat niin monta kertaa.

Miksi ihminen vatvoo? Muistelee samperi sata kertaa samat asiat, samat henkilöt.

Tämä aamu on minulla ollut täynnä ajatuksia, mietteitä ja tunteita. Silmät lasittuneina katselen ruutua, kauniita sanoja kaikuu kappale toisen perään.

Tuntuu, ettei bloginikaan pääse enää eteepäin. Jollain tavalla minä olen kesken. Minä olen keskeneräinen tarina.

Ihmiset sanovat, että aika haavat parantaa ja tiedän sen olevan totta. Tiedän et pian on jo aika kun hahmot muuttuvat vain nimiksi. Nimet muuttuvat vain kysymysmerkeiksi. Loppujenlopuksi heitä on vaikea saada edes päähän.

Mun on pikkuhiljaa aika jatkaa, ei vatvoa.
Se syö mua niin paljon enemmän kun mä vaan mietin.

Koska mun ei pitäs antaa kenenkään tuhota mua, minkään ajatuksen ei tulis tehdä musta heikkoa.
Sillä mähän jatkan, mä en oo tullu tänne pysähtyy ikuisesti.

Kun voit vaan vilkuttaa näkemiin

Älä puhu minulle lähtemisestä. Sanot mulle jää. Se tuntuu niin hyvältä. Niin hitsin hyvältä jäädä. Tuntuu ikävältä katsoa maisemien jäävän taakse, kun matkaan taas kotiin. Tuntuu tyhmältä, samalla ihan hyvältä palata kotiin.

Mietin kiskojen kuljettaessa minua pois, kuinka monta asiaa olisi toisin jos vain jäisin. Ehkä olen hupsu ja toivon välillä liikoja, haaveilen mahdottomia. Mutta kai ihmisellä saa olla haaveita.

Tahdon taas vaan olla. Tahdon olla ja rentoutua. Upota hetkeen. Se tuntuu hyvältä. Se tuntuu oikealta.

Syksyn väreissä

Kävely hiljaisuudessa

Syksyn värit ympärillä

Kaunista, niin kaunista

Meinasin kävellä kotiin, mutta oli pakko vielä kävellä pieni lenkki

Jotain uutta ja parantavaa siinä ilmassa

Jotain piristävää ja viehättävää

Maailma osaa yllättää

kerta toisensa jälkeen

oli pysähdyttävä monta kertaa;

rauha

Ehkä maailmaa pitäisi osata joskus jäädä katsomaan,

eikä aina mennä.

Ei se elämästä varttia pitempään vie kun jää katselemaan maailmaa.

Rauha. Se väriskaala. Se kaikkeus.

Kaunista.

Every photo is copyrighted by me Antti.

Hassua, elämä on niin hassua

Hiljaisuus velloo jälleen, okei osasyynä on se, että mä oon maannu kuumeessa sängyn pohjalla pari päivää.

Elämä on muuttunut hassuksi,

tunnen riittäväni ihmisille.

Tuntuu, että se mitä mä oon, mitä edustan, sitä kuka mä oon, mitä mä sanon, mitä mä teen, riittää..

Mulla oli tos hetki sitten kriisi itseni ja elämän välillä. Mua ahdisti se kun en ehtinyt näkemään kavereita. Ahdistaa se välillä edelleenkin. Mut samalla tajusin et mä vaadin itseltäni aivan liikaa, ei ihminen saisi aikatauluttaa jokaista sosiaalista tapahtumaa. Ystävien tapaaminen pitäisi olla nauttimista, ei tuntua velvollisuudelta.

Ei oo myöskää aina niin kylmä. Saa hymyillä. Lupa hymyillä. Sulla kans. Hukatut tunnit tv:n ääressä. Pixar-elokuvia, hölmöilyä. Sä kysyt siitä zombisarjasta, nauran.

Mä oon luonut elämän jossa on velvollisuutta ja vastuuta, mutta velvollisuuksilla joista mä saan nauttia :)

Uskalla ja nauti samalla

Ihmiset puhuu monesti peloista, inhoista ja kaikesta muusta kurjasta, itse samaan kategoriaan lukeudun.

Puhun nyt sydämestä, rakastumisesta ja ihastumisesta. Siitä, että uskalla tarttua. Tarttua tunteisiin.

Ennen olisin paasannut kirja kourassa seurusteleville, että älkää rakastuko, päädytte eroon kumminkin.

En minäkään tällä hetkellä tahdo rakastua, tai tahdon mutten tahdo. Minua pelottaa ajatus rakastua uudelleen, ei sen takia etteikö se ole ihanaa. Vaan koska rakkaus on niin älyttömän haurasta.

Mutta sanon jokaiselle kumminkin pettyneelle, että täytyy uskaltaa rakastua! Täytyy uskaltaa mennä edelleen tunteista sekaisin. Täytyy edelleen nauttia siitä kaikesta mistä tähänkin asti.

Täytyy uskaltaa luottaa toiseen, täytyy uskaltaa uskoa siihen rakkauteen. Koska fakta on se, että rakastuminen sekä pelottaa että kantaa samanaikaisesti.

Uskalla ottaa elämästäs ohjat, älä anna elämän ottaa ohjia susta. Sillä siinä pelissä häviää vähintään neljä kertaa kuukaudessa.

Elämänilo

Tuntuu ihanalta jatkaa.

Kirjavassa maailmassa. 

Tuntuu niin hiton ihanalta hymyillä.

Ihan hitsin hitsin hyvältä.

Oon niin onnellinen,

koska mä tutustun niin upeisiin ihmisiin.

Olin eilen kaverilla yötä. Nukuin niin pitkään, niin pitkään. Tuntui hyvältä nukkua pitkään, koska muutamat yöt on jäänyt vähän vajavaisiksi unien osalta.

Tuntui hyvältä mennä tänään taas uuden tuttavani kanssa kahville. Tuntui hyvältä jutella. Tuntuu ihanalta olla vain. Maailma muuttuu niin paljon ympärillä, että pysähtyminen tuntui oikealta. "Ei mulla oo mihkään kiire." Ei mullakaan. Anteeksi, että oon aina vaan menossa. Tahtosin pysähtyä katselee tähtiä siihen.

Oon monta kertaa pysähtynyt nyt iltaisin katsoo tähtitaivasta, palellen. Mutta tuntuu niin kauniilta katsoa tähtitaivasta. Minusta maailma on tosi kaunis paikka, öisinkin.

Anteeksi, ettei oo ollu mitään sanottavaa ollu.

Mut hei, on kivaa olla iloinen.