4/27/2017

Takapakkia

Kun seisot katkoviivalla, huomaat et oot saavuttanu itessäs jotain todella hienoa.

Se kuori minkä sisään oot käpertynyt on auennut vähän. Se et sä opit kattomaan ihmisiä ja puhumaan niille sun tunteista. Sä et niele sanoja, vaadit kohdata toisen äänen. Et lopeta tunteitas viestiin. Et elä pelossa.

Tää vuosi piti olla rakkauden vuosi. Alkuvuosi on näyttänyt kompastuskiveltä. Mahtavia ihmisiä, silti mahdottomia tunteita. Taipaleita jotka ovat alkaneet, mutta loppuneet myöskin nopeammin kuin minä oppisin sanomaan aakkoset takaperin.

Rehellisesti minun uskoni kahden ihmisen väliseen yhteyteen on mennyt. Ne tuntuu avaavan epäuskon haavoja. Ne tuntuu repivän niistä kohti mistä juuri luulee parantuneen.

Eilen yöllä puhuin puhelimessa ystäväni kanssa. Se oli pelastus. Minä uskon siihen että se kantaa. Ystävyys. Onneksi rakkautta on monenlaista, kumppanuutta, intohimoista, ystävällistä. Tällä hetkellä se kumppanillinen ystävyyssuhde on tärkeä.

Nyt vain kaipaisin haleja ja pusuja, sellaisia ystävyyspusuja, aitoja halauksia. Paijausta. Sit mä voisin taas päättää et ehkä mä vielä annan uskoni rakkaudelle.

Koska tää vuosi on vasta edennyt 1/4 verran, eikä pettymyksiä vielä oo saatu tarpeeksi. Onneksi kokemukset opettaa ja ihmiset kasvattaa.

3/21/2017

Kun toisen katsominen saa sut hymyilemään.

Se on jännittävä tunne.

Et tarvitse sanoja, katse. Se riittää.


1/05/2017

Tyynyostoksilla

Täydellisen kumppanin metsästys on melkein kun tyynyostoksilla käyminen.

Tyyny kuin kumppani ei saa aiheuttaa jatkuvaa niska-hartiakipua, päänsärystä puhumattakaan. Sen kanssa tulisi olla levollinen olo ja sen pitäisi rauhoitaa.

Tyyny on usein liian kova, tai liian pehmeä, kumppanista puhumattakaan. Joissain tapauksissa se lösähtää aivan liian nopeasti, jonka seurauksena joutuu lähteä uusille vuodevaateostoksille. Välillä joillain on sängyssä useampi lösähtänyt tyyny, kun täydellinen tyyny puuttuu. Lösähtäneet tyynyt täydentävät toisiaan; hyvän unen takaamiseksi.

Usein kuitenkin useampi lösähtänyt tyyny ei tarjoa samaa täydellistä unta kuin yksi ja ainutlaatuinen tyyny. Saa usein kieriä ja pohtia, selata verkkokauppoja ja pohtia millainen tyyny olisi hyvä. Välillä niitä käydään koeajamassa ja testailemassa, että olisiko tästä nyt pitkäaikaiseen nukkumiseen tarkoitettu tyyny. Yleensä heikolla menestyksellä. Joskus kyllä ammattilaisten auttamana löytyy hyvä tyyny, tyyny jota saattaa kestää useamman kuukauden tai peräti vuosia. Mutta sekään ei tarkoita että tyyny olisi täydellinen.

Täydellinen tyyny, on puhdas, sopivan pehmeä, sopivan jämäkkä ja se riittää yksin. Silloin ei tulisi mielenkään vaihtaa sitä. Se ei herätessä pakota nousemaan ylös vaan jäämään siihen. Se ei herätessä ole saanut niskoja jumiin. Se on siinä. Se ei ole heitetty unissaan pois.

Sellainen tyyny tai kumppani on ostoreissun arvoinen.

Etsivä löytää.

1/02/2017

2017 - Olet valettu rakkaudesta

Muutosten vuosi on alkamassa.

2016 vuosi keskittyi paljon itseeni. Vuosi joka sisälsi paljon itseoppimista, paljon tunnekäsittelyä. Aloin oppimaan millaista on olla yksilö. Tuli menetettyä paljon, mutta ehkä joskus maailma antaa tähän kaikkeen vastapainoa.

Olen oppinut millaista elämää tarvitsen, ketä siihen tarvitsen.

2017 tulee olemaan rakkauden vuosi. Siitä tulee minun pykäläni oppia rakastamaan. Rakastua ja rakastaa. Aion keskittyä ymmärtämään, miltä tuntuu olla rakastunut ja miltä tuntuu olla onnellinen toisen kanssa.

Siitä tulee vaikein vuosi koskaan. Siitä jos jostain olen varma.

Rakkaus on kaunis asia, se on myös yksi pelottavin.

Tänä vuona tahdon oppia ja ottaa riskin. Olla valmis jakamaan maailma toisen kanssa.

Oon työstänyt sanoja tähän bloggaukseen monta päivää, naputtanut ajatuksia kävellessäni kaduilla, junassa ja toisten luona. Tää teksti on ollut muovattu luonnos vuodesta 2017. En ollut varma tuleeko tästä ikinä valmista, mutta onko rakkaus ikinä valmis? Sen takia on tekstini oikeus olla epälooginen ja epätäydellinen.

Ajatuksia jotka mulle on herännyt kun rupesin pohtii, että nyt mun on aika oppia rakastamaan.

Mitä kun mä näen toisen, niin katsooko se mua vai muualle?
Etsinkö mä rakkaudelta jotain mitä se ei ikinä tule olemaan?
Pitäiskö mun olla yksin panostamas siihen et me oltais me, eikä minä ja sinä?
Mitä sit jos tuntuu et mä jaksaisin ehkä joskus leikkiä kotia, mutta kyllästyn oottaa armopaloja?

Tälläsiä kysymyksiä mulle herää. Mun mielestä rakkaus on muutenkin hyppy tuntemattomaan. Leikittelyä ohuella jäällä ja trapetsitaiteilua tunteiden maalla.

Entä jos toinen on kiinni jossain muussa niin valmis? Mä en oo varma oonko vielä valmis rikkoo sydäntä rakastaakseni poissaolevaa.

Ekaa kertaa uskon, että tuun olemaan valmis vastaanottamaan ilot ja surut niinkuin ne kuuluu. Prosessoidusti ja jatkaen.
Tahdon et tämä vuosi koostuu palasista joista lopulta tulee ehjä kokonaisuus. Monesta sirpaleesta, josta rakentuu ehjä kuvajainen.

Taival täyttyy varmasti ennakkoluuloista, peloista ja suruista. Se on kuitenkin ihmiselle täysin luonnollista tunnekulkua, mutta se tulee täyttymään myös ilosta. Kaikesta mitä toinen rakkaudessaan voi vierelleen kantaa.

Tämä vuosi on minun aikani lopettaa katkera ajattelu rakkaudesta. Jokainen meistä tarvitsee jonkun vierelleen, jokainen joskus tarvitsee ihmisen joka kuuntelee. Jokainen tarvitsee hetken, mihin voi kaikki arjen huolet hukuttaa. Jokainen tarvitsee joskus sylin mihin kylmyydessä käpertyä.

Jokainen meistä tarvitsee rakkautta.

Tarviin viereeni ihmisen, joka yllättäisi.

Ihmisen joka antaisi mulle syyn tajuta et rakastaminen on mahdollista. Ettei toinen ole toisen kanssa vain fyysisten syiden takia. Ettei toista janota vain humaltuneen ensikertalaisuuden piikkiin.

Tahdon ihmisen vierelleni joka olisi ja menisi. Menisi ja tekisi; ei jämähtäisi. Minä jos kuka olen jämähtäjä.. Tyytyjä. Työn puolesta menen enemmän ja vähemmän mutta jääminen kotiin vapaan hetkinä tuntuu hyvältä. Siltikin toivoisin, että se ihminen joka olisi vierelläni tajuaisi sen.
Se toinen lähtisi viemään minua maailmaan, pakottaisi seikkailemaan. Olisi valmiina istumaan alas ja pelaamaan korttia.

Sellainen ihminen, sekä sellainen elämä voisi olla upeaa. Kaikkea rosoista ja kivistä taivalta myöten.

Ihminen joka ei vaadi seurassa liikaa huomiota, mutta niitä pieniä asioita muiden lähellä.
Pöydän alla jalkapeliä, käden sivelyä, katseita. Pientä huomiota muttei liikaa.

Tarvitsen ihmisen, joka pitää hyvänä. Ihmisen, jota jaksaa pitää hyvänä. Ihminen joka haastaa minua rakastamaan, ihminen joka puhuu kanssani. Keskustelee. On aito. Rakastaa aidosti.

Tahdon ihmisen, joka on hyvä.

Koska kaikki mikä rakkaudessa on kirjoitettu. Kirjoitetaan jälleen.
2017. Ole hyvä ja rakasta. Ja jaa rakkautta.

12/02/2016

Metsästykseen liitetty saatekirje

Kirjoitan kirjeen sinulle jonka tahdon joskus löytää:

Nimettäköön se jonka löydän Se Oikea - nimikkeellä. X sopinnee lyhenteeksi tähän kirjeeseen.

X, tahdon tehdä meistä enemmän kuin mitä me olemme yksilöinä, oppia tuntemaan toisemme. Katson ensisilmäys-sarjaa uusintoina. Siinä on pariskunta Marshal ja Lily, heidän rakkautensa on sarjassa kaunista. Se on niin teennäistä, että sinulle jonka löydän, tahtoisin tehdä siitä teennäisestä täysin realistista.

Tuntea sinut vierelläni, kaivata sinua kun et ole lähelläni. Tahdon saada rakastua sinuun uudestaan ja uudestaan. Tahdon kinastella, mutta puhua. Tahdon uskaltaa puhua. X, sinä tiedät ettei puhuminen ole helppoa minulle, mutta se mitä meidän välillä on murtaisi kaikki nekin esteet.

Tahdon ymmärtää miksi rakkaus on kaunista, tahdon ymmärtää miksi kaipaaminen tuntuu niin syvällä sydämestä. Tahdon ymmärtää miltä tuntuu rakastaa niin paljon, että se sattuu. Tahdon ymmärtää miksi jotkut ihmiset haluavat viettää monenmonta päivää toistensa vierellä. Tahdon ymmärtää miltä tuntuu nauraa kun sydän on puhdas rakkaudesta.

X. Kun sut löydän. Se tekee rakkaudestakin kaksi kertaa kauniimman asian.

Ja silloin, minä vihdoin ehkä ymmärrän, että miksi maailmassa on helpompi olla toisen kanssa kuin ilman toista

11/21/2016

Tahtoisin toivoa kosketusta

Kosketus.

Siitä elämä on tehty.

Minä niin tykkään ihmiskosketuksesta. En tarkoita tällä seksiä saati rakastelua. Vaikka siitä tämä elämä on ihanaa myös.

Sitä kun sä voit käpertyä toisen viereen yöksi, se kun sä voit halata jotakuta. Mä oon tahtonut nykyään halata ihmisiä paljon enemmän. Viimeksi yövuoron aikana, ystäväni tuli kassan viereen ja minä kävin hänen luonaan saaden halauksen. Siitä elämä on tehty, ilosta ja irtiotoista. Läheisyydestä ja lämmöstä.

Fyysinen kontakti on tärkeää, varsinkin kun syksy on pimeämpi kuin pitkään aikaan. Varsinkin yksin ollessa sitä unohtuu välillä liiankin kontaktittomaan elämään. Siinä alkaa jo karsastamaan ihmistä ja toisen kosketusta. Siinä alkaa ajattelemaan yksinäisyyttä ja epätoivoa.

Minä jos kuka poden välillä surua yksinäisyydestä ja kaipaan viereeni kättä josta pitää kiinni. Yksin ollessa yleensä lietson yksinäisyyttä. Laitan kaikki surullisimmat biisit soimaan, kaikki mikä nostaa tunteet pintaan. Minä sytytän tulen, olen huono isäntä ja annan sen päästä valloilleen. Annan sen sytyttää metsäpalon, polttaa koko maailmaa. Siitä syksy on ankeaa aikaa, se ruokkii yksinäisyyden liekkiä.

Sinä voit olla toisen pelastaja. Ole sinä itsesi aarre. Halaa jotakuta. Pistä tähän pimeyteen pieni valo sykkimään, väriläiskä harmauteen.

Sytytä kynttilä, ota joku siihen viereen. Ei ole pakko puhua, koska ei maailma ei aina mielestäni tarvitse sanoja. Se tarvitsee olemista.

Kosketus.

Siitä minä pidän.

11/16/2016

Tarinaan on aina lisättävä jatko-osa

On kulunut tasan kolme kuukautta siitä kun suljin blogini.
Silti eksyin useammin kuin kerran kuussa sivuilleni, luin niitä tekstejä ja koitin ymmärtää mitä tämä pätkä elämästäni on kertonut.

Samalla kun kirjoitan tätä tekstiä, soi taustalla kauneimpia rakkauslauluja, selailen vanhoja tekstejäni. Tekisi mieli itkeä, ihan vain hyvällä tavalla. Puhdistavasti.

Blogini käsittelee sitä ahdistusta, minkä mä koen kun oon yksin. Ahdistusta kun koen jonkun kanssa. Mä koitan välillä ymmärtää mistä se ahdistus koostuu.
Ahdistus, joka puristaa mun rintakehää. Se johtuu tilanhallinnasta. Tahdosta oppia sanomaan ei silloin kun toisen läheisyys on liikaa. Kun toisen läheisyys tuntuu tungettelevalta. Nyt olen ymmärtänyt sen. Aina ei ole pakko, eikä kukaan voi sulta sitä vaatia. Sun on oikeus ottaa oma happikupla ympärilles ja hengittää se puristava ahdistus ohi. Sillon on terveempi olo. On terveempi hengittää.

Blogini on käsitellyt rakkautta, sen silloista olemassaoloa, sen kaipuuta, sen menetystä. Kaikkea mitä ikinä sen tahdoinkin käsittelevän. Rakkaus, se on voimakas sana. Se kietoo oikeastaan koko blogini kasaan. Se antaa teksteilleni tunteet, se herättää sanani eloon.

Rakkaus on minusta hieno asia, sen takia et se osaa herättää ihmisessä niin paljon kaikkea. Se saa sattumaan henkisesti ja fyysisesti. Se tekee maailmasta kauniin paikan. Oon tässä pohtinut itsekin rakkautta, sitä on niin monenlaista ja monenmuotoista. En sitä vielä ymmärrä millaista rakkautta itselleni vaatisin, mitä hakisin.

Nyt minulle riittää vaan se kenen viereen käperryn talven pimeimmiksi ajoiksi. 

Tahdon ajatella rakkautta kuitenkin voimavarana, mutta tahdon myös oppia löytämään rakkauden joka ei katso kadehtien. Joka hoivaa puolin ja toisin, joka oppii rakastamaan toista vioista huolimatta. Oppia ymmärtämään toinen yksilönä, ymmärtää käsite "me". Lisätä illan viimeisiin toisen kädet. Katsoa maailmaa aivan uusin silmälasein. Sellaista rakkautta, joka haastaa.

Ei minua ole blogiani tappamaan. Niin kauan kun maailmassa on rakkautta niin se tulee kirjoittaa esille.

Tuskin kukaan sitä lukee, mutta minä tunnen itseäni paremmin kun sanat ovat kirjattu esille. Se antaa niille sen pienen säväyksen.

Tänään sinkusta tehdään rakkauden tulkitsija, blogini muutostuulen ensimmäinen askel.