mä kävelen taas asfaltilla niinkuin ennenkin
mä henkäisen syysilmaa keuhkoihini,
pakko olla vastuullinen, oltava aikuinen.
Toimittava järkevästi, eikä tehdä typerästi.
En oo enää lapsi, mä en voi vaan kävellä vastuuttomasti. Olla vastuuton.
Tää kasvaminen on siitä jännää, ettei koskaan tiedä mitkä asiat muuttaa sua. Mitkä asiat opettaa sua olemaan vastuullisempi, mitkä asiat opettaa tekemään jatkossa paremmin. Olemaan parempi, olemaan oikeudenmukaisempi.
En enää sano elämääni tylsäksi, siinä tapahtuu kokoajan. Maailma pyörii niin hurjaa vauhtia, että ennemmin toivoisi sen joskus olevan hitaampi. Että mäkin ehtisin sen tahtiin.
Mä en oo lapsi, sen mä myönnän. Mä en oo myöskää aikuinen, en todellakaan. Mä oon jotain siitä väliltä. Mä edelleen elän vähän rämäpää menoa, menen vaa sen enempää miettimättä. Samalla mä tahtosin asettua. Löytää sen oman sopen mihin mä asetun, mihin mä pysähdyn. Mihin mä jään ja hengitän.
Mut mä löydän sen, löydän sen niinkuin kaiken muunkin elämääni. Löydän elämäni.
Hei jee, oon takasin blogimaailmassa! :)
VastaaPoistahttp://my-thoughts-essi.blogspot.fi/