4/21/2015

En oo mikää perusduunari vaan just mä

Kirjoitan Oulusta työkuvioiden merkeissä.

Elämä on todella spontaania, sunnuntaina kysyttiin mahdollisuudestani lähteä Ouluun kouluttamaan ihmisiä työssään ja suostuin. Jo seuraavana aamuna heräsin neljän aikaan ja istuin jo ennen puolta päivää koneessa matkalla Etelä-Suomesta Ouluun.

Ajattelin että viikko ei tule olemaan helppo, mutta en myöskään arvannut kuinka rankka siitä tulee. Paljon työtä. Pitkiä päiviä. Paljon puhumista. Paljon opetettavaa. 

Silti reissussa on monta hyvää puolta. Pääsen näkemään ja oppimaan paljon lisää. Opin johtamaan ja ohjaamaan ja tarjoamaan omaa tietoa toisille. Saan nauttia viikon hotellielosta ja buffa-aamiaisista. Näen uuden kaupungin, uusia paikkoja.

Saan samalla aikaa itselleni ja itsenäiselle olemiselle. Tuntuu rankalta, mutta oikein upealta tilaisuudelta. Nyt mun on näytettävä muille, että musta on tähän työhön ja et en oo pelkkä perusduunari. Päättäväisyys ja positiivinen asenne ohjaa tekemistä todella paljon.

Nyt istun hotellilla kirjoittamassa tämän tekstin päätöksen, ennenkuin lähden etsimään kauppaa josta saan ruokaa tänne. Sitten lähden hymyssä suin ja päättäväisenä takaisin työmaalle minkä takia minut on tänne tuotu.

Ja mä aion näyttää et mä pärjään. Koska pärjäänhän mä :)

2 kommenttia: