Onko ihmismieli kytköksissä kaikkeen?

Osaanko ajatella ollenkaan,
miksi ajattelen jo tuota.
Vai ajattelenko?

Säälinkö kenties,
vai olisiko hän minun?

Rakastaisiko hän minua,
niinkuin ihminen osaa rakastaa.

! ! !

Ei tarjottu mahdollisuutta.

Se oli arvattavissa?

Ehkä meidän tiet eros jo sillon,
kokonaan.

Ja toivon todella, ettet palaa kummittelemaan

mun luo takaisin.

Tuhat kysymystä itkee päässäni

Ne ajatukset pyörii edestakaisin mun päässä,
ja samoja ajatuksia vain ajattelen.
Olisiko mahdollista herättää se ihanuus?

Ja voisinko mä oppia ?
Voisinko mä oppia olemaan parempi sulle,
etten luovuttaisi ekalle askelmalle.

Voisinko mä olla se unelma?

Ajatukset vaan ajelehtii,
sillä en tahdo olla satuttava.

mietin vain, voisiko olla olemassa mahdollisuus?
Voisiko olla riski, joka tekisi onnelliseksi?
Oonko mä vain tunnehupsu?

Ehkä mä jossain vaihees kumminkin sinuun ihastuin uudestaan.

Miksi tuntuu, että kerrankin mä oon sellases niin vaikeassa tilanteessa.
Et en tiedä päästääkkö vai yrittääkkö?

Vai ollaanko liian erilaisia,
ollaksemme onnellisia?

. . . . . . . . . . .

Nyt oon törmännyt uuteen risteykseen.
Ja ensimmäistä kertaa, olen neuvoton.

Järkeilen, mutta tuntuu vain niin tyhjältä,
taas tunteiden viemänä voi tilanne olla kohta tyhjä..
Molemmille.

Monimutkistutat tilanteet kun muistut mieleeni.

Get a life

Miks on niin hankalia,
niin silmiensä sulkevia ihmisiä?

Eikä paremmasta väliä,
olen ihan tyytyväinen elämääni.

Ehkä se onkin niin.

Ehkä se on niin,
ehkä astumme uudelle sivulle.
Harmi vaan, että poltin kirjan.

Ja pikkunen, alotetaan alusta.
Kansitekstistä loppukuviin. :)

Sillä miksi katsella repeämiä, musteen levittämiä sivuja?

Miksei vaan tehtäis taas alun tapasta.

Come on, come on,

Miksi nyt tuntuu, että väliimme muodostuu railo,
sekä lähestyminen on taas kaksi kertaa vaikeampaa.
Emme puhu niinkuin ennen,
vaan olemme mykkiä.

Näemme molemmat toisemme,
mutta katseemme kiertää etäisesti

ja se siirtyy kokoajan kauemmas.

Miksi se on niin vaikeaa?