10/18/2018

Oletteko vielä silmäni?

Rakas blogi, teen aina salakavalan paluun. Juuri kun olet ajatellut jo minun lähteneen.

Se tuntuu hassulta. Unohdan nykyään sinut. Unohdan läsnäolosi vaikka olit elänyt minun kanssa vaikeat vuodet.

Tänään istun sateen alla kämppäni parvekkeella. Pisarat pieksee lasia ja spotifysta kuuluu päivän kuumimmat hitit. Samat kappaleet, joita olen kuunnellut jo ikuisuuden verran.

Tänään on ollut hyvä päivä. Seesteinen.

Olen pari päivää pohtinut pari päivää ystäväni sanoja:
"Vaikuttaa siltä, että sulla on kerrankin kaikki hyvin"

Niin minulla on.

Olen ihminen, joka tekee pienistä asioista suuria ongelmia. Mutta todellisuus on muuta.

En koe pahaa oloa, en koe yksinäisyyttä. En koe surua suuremmalti enää elämässäni.

En tiedä kuka blogiani enää lukee, mutta on kiva kuulla teistä, jos edelleen hengitätte tunteita ja niiden vuolasta virtaa sanoina.

Rakkaat lukijani. Olkaa voimavara jatkaa.

Sillä tänään minulla on ollut hyvä olla. Minulla ei ole pahaa sanottavaa elämästä.

Minun oli pakko muuttaa blogini ulkoasu sen kunniaksi.
Mieleni ei ole enää harmaa usvapilvi. Sakea seinä.

Se on tyhjän valkea. Ehkä vähän mustavalkoinen.

Mutta siihen tapettiin on helpompi alkaa laittamaan väripilkkuja.
 


3 kommenttia: