I don't wanna be alone forever, but I can be tonight

Mä hyvästelen sun katseen,
mä kävelen taas asfaltilla niinkuin ennenkin

mä henkäisen syysilmaa keuhkoihini,
pakko olla vastuullinen, oltava aikuinen.
Toimittava järkevästi, eikä tehdä typerästi.
En oo enää lapsi, mä en voi vaan kävellä vastuuttomasti. Olla vastuuton.

Tää kasvaminen on siitä jännää, ettei koskaan tiedä mitkä asiat muuttaa sua. Mitkä asiat opettaa sua olemaan vastuullisempi, mitkä asiat opettaa tekemään jatkossa paremmin. Olemaan parempi, olemaan oikeudenmukaisempi.

En enää sano elämääni tylsäksi, siinä tapahtuu kokoajan. Maailma pyörii niin hurjaa vauhtia, että ennemmin toivoisi sen joskus olevan hitaampi. Että mäkin ehtisin sen tahtiin.

Mä en oo lapsi, sen mä myönnän. Mä en oo myöskää aikuinen, en todellakaan. Mä oon jotain siitä väliltä. Mä edelleen elän vähän rämäpää menoa, menen vaa sen enempää miettimättä. Samalla mä tahtosin asettua. Löytää sen oman sopen mihin mä asetun, mihin mä pysähdyn. Mihin mä jään ja hengitän.

Mut mä löydän sen, löydän sen niinkuin kaiken muunkin elämääni. Löydän elämäni.

En oo kenenkään lelu, oon ihminen

Vihdoin takaisin ruudun taakse, takaisin sanojen ja ajatusten ääreen.
Työviikko verotti taas omat voimansa ja nyt vihdoin saan syventyä elämään näillä 4 päivän vapailla.

Kävin tuossa pari päivää sitten itseni kanssa taas terapiaistunnon illalla, pohdin omaa käyttäytymistä ja kaikkea muuta. Oon tajunnu monta kertaa yöllä itsestäni vaikka mitä hienoja asioita, tai vähemmän hienoja tai miksi ees toimin sillee tällee saati tollee.

Nyt oon tajunnu itseeni suhteessa rakkauteen, tajunnut miksi pelkään sitä ajatusta. Yksi sana kuvaa tätä: Riittämättömyys. Musta tuntuu et mä en kelpaa kellekkää varmastikaan sellaisena kuin oon, vaan mun pitäs kokoajan antaa enemmän, olla enemmän. Ehkä siinä just unohdan sen mitä mä oikeasti oon, kadotan itseni.

Todistelu, rakkauden jatkuva todistelu vie ajatuksen tasolla liikaa voimaa. Siihen noidankehään en tahdo todellakaan enää toista kertaa lähteä. Se on liia rankkaa. Tahtoisin et joku onnistuis todistaa mulle, että mun ei tarvi muuttua mitenkään häntä varten. Tahtosin et joku sanois mulle et sä oot se oikea, ilman taka-ajatuksia.

Teelehtiä ja sympatiaa

Miten mä sanoisin tän,
kun en tiedä itsekään mitä ajattelen?

Miten mä osaisin tehdä valintoihin 1+2-1 tilanteen, että meitä jäis vaan kaksi.

Miten osais olla järkevä?

Miksen mä voisi vaan ostaa kupillisen teetä ja katsella maailman menoa, niinkuin tänää tein?

Elämä antaa paljon enemmän kun jää vaa katselemaan sitä.

Kun ottaa yhden kupin teetä ja juo lämmikettä ja antaa sen lipua ohi.

Siihen hetkeen mä tahtosin jäädä. Tahtosin olla niin kiinni siinä hetkessä.

Hymyt ja surut

Mitenkäs päin tätä sit alottas, et lopetanko mä iloihin vai lopetanko mä suruihin mun päivän tekstin, kysymyksiin vai huutomerkkeihin. Ajatuksiin vai tapahtumiin, riemunhuutoihin vai kyyneliin.

Ei kysymyksessä ei ehkä ole kyyneleet, vaikka elämä onkin rankkaa välillä. Kyse kohdistuu minuun itseeni ja minun elämäni epävarmuuteen.
Minusta on tullut tosi epävarma, epävarma itseasiassa muihin ja ennenkaikkea rakkauteen. Oon tajunnut, että kaikki mitä tänne kirjoitan voisi hyvin käyttää aseena minua vastaan. Ihmiset näkee ja pystyvät lukemaan kaiken mitä tänne kirjoitan, pystyvät joko samaistumaan tai nauramaan.

Sanotaan, että pelko siitä jos mua voisi taas satuttaa luotaantyötää mua kauemmas tunteista. Kylmä kivinaama, pelkäävä epävarma poika. Mä tahdon uskaltaa, mutta ajatus siitä jos se on vain haihatus, harhaanjohtava askelma. Se kaikki tuottaa mulle ongelmia.

Siltikin iloa tuottaa monet asiat; tänään selasin facebookissa kuvia elämästäni. Niin paljon sain hymyä aikaan itselleni. Hitsin paljon hyviä muistoja, hyviä ihmisiä, hyviä tapahtumia. 

Puhelu uuden tuttavuuteni kanssa, vinkkejä hiuksiin, hymy. Mitenkä sitten kuvailisikaan sitä fiilistä (hyvä kiva jee).

Kahvipullahetki rakkaan ystäväni kanssa, ikkunan ääressä. Auringonvalon hohkatessa ikkunasta, tunteellista ja kaunista. 

Ei ehkä elämä pitäis olla loppujenlopuksi niin vaikeaa, siihen täytys vaa osata asennoitua vähän paremmin välillä.

Parempi on jatkaa

Jatka. Jatka ja jatka. Älä nyt enää pysähdy. Miksi sä jaksat vatvoa?

Sanat toistuvat. Toistuvat niin monta kertaa.

Miksi ihminen vatvoo? Muistelee samperi sata kertaa samat asiat, samat henkilöt.

Tämä aamu on minulla ollut täynnä ajatuksia, mietteitä ja tunteita. Silmät lasittuneina katselen ruutua, kauniita sanoja kaikuu kappale toisen perään.

Tuntuu, ettei bloginikaan pääse enää eteepäin. Jollain tavalla minä olen kesken. Minä olen keskeneräinen tarina.

Ihmiset sanovat, että aika haavat parantaa ja tiedän sen olevan totta. Tiedän et pian on jo aika kun hahmot muuttuvat vain nimiksi. Nimet muuttuvat vain kysymysmerkeiksi. Loppujenlopuksi heitä on vaikea saada edes päähän.

Mun on pikkuhiljaa aika jatkaa, ei vatvoa.
Se syö mua niin paljon enemmän kun mä vaan mietin.

Koska mun ei pitäs antaa kenenkään tuhota mua, minkään ajatuksen ei tulis tehdä musta heikkoa.
Sillä mähän jatkan, mä en oo tullu tänne pysähtyy ikuisesti.

Kun voit vaan vilkuttaa näkemiin

Älä puhu minulle lähtemisestä. Sanot mulle jää. Se tuntuu niin hyvältä. Niin hitsin hyvältä jäädä. Tuntuu ikävältä katsoa maisemien jäävän taakse, kun matkaan taas kotiin. Tuntuu tyhmältä, samalla ihan hyvältä palata kotiin.

Mietin kiskojen kuljettaessa minua pois, kuinka monta asiaa olisi toisin jos vain jäisin. Ehkä olen hupsu ja toivon välillä liikoja, haaveilen mahdottomia. Mutta kai ihmisellä saa olla haaveita.

Tahdon taas vaan olla. Tahdon olla ja rentoutua. Upota hetkeen. Se tuntuu hyvältä. Se tuntuu oikealta.

Syksyn väreissä

Kävely hiljaisuudessa

Syksyn värit ympärillä

Kaunista, niin kaunista

Meinasin kävellä kotiin, mutta oli pakko vielä kävellä pieni lenkki

Jotain uutta ja parantavaa siinä ilmassa

Jotain piristävää ja viehättävää

Maailma osaa yllättää

kerta toisensa jälkeen

oli pysähdyttävä monta kertaa;

rauha

Ehkä maailmaa pitäisi osata joskus jäädä katsomaan,

eikä aina mennä.

Ei se elämästä varttia pitempään vie kun jää katselemaan maailmaa.

Rauha. Se väriskaala. Se kaikkeus.

Kaunista.

Every photo is copyrighted by me Antti.