Minuuteni etsintäretki.

nostalgiaa, menneisyyttä, samaistun aikaa

elämää ilman, ilman sitä sosiaalista maailmaa

johon "minuuteni" muuttui ysin loppuun mennessä

mä elin aikaa, vaikeahkoa, vanhaa, ianikuista pilkanteko, huutoympyrää..
..olin seilaaja, seilaajapa hyvinkin, seilaten joukosta toiseen, laiva meren myrskyissä, sellain joka vaan tulee ja menee, sen enempää aikailematta.
Mulla oli kavereita, "kavereita" ja se oli vaan vaihe mulla, kova taso maailmassa, en leikkisi kahta kertaa samaa leikkiä.
Nyt kun mun minuuteni on löytänyt ystävyyden, se täytti murtuneet kohdat hymyllä, mut ne peitettiin laastarein, jotka eivät kestä ikuisesti. Siit lähtee laastari ain välil, mä murrun sillo, mä en leiki ehjää ikuisesti.

Ei pitäisi padota tuskaa ikuisesti, patoon, jonka tiilikasa kasvaa, betoni vaihtuu laastiin, laasti vaihtuu purkkaan, purkka, askarteluliimaan, ei se tiiliseinä kestä.
-Pian siit tippuu tiili, toinen, kolmas.. jne.
sillon mä hajoan, sekoan, huudan, raivoon, sekotan maailmat, oman ja muiden.

Mä alotan sotatantereen, jota lapsena pelkäsin,

nyt mun minuuteni on valmis puolustautumaan.

Noin muutama vuosi liian myöhässä.