Tekis mieli sytyttää tupakka,
vaikken sitä polttais. En ees maistas.
Laittaa sen huulille, koska se kuulostas niin siistiltä tässä yössä.
Tekis mieli sulkea järki laatikkoon, missä se ei vois sanoo sanaakaan.
Olla humalassa, vaikka tietäs et menee aamulla töihin.
Tekis mieli nyökätä ja kävellä haasteiden ohi.
Tehdä sitä mitä mieli kaipaa eniten.
On niin kovin hiljaista, musiikki vaikeroi keittiöni valkoisissa kiviseinissä.
On omalla tavalla niin hyvä vaan olla. Olla kitollinen vaan siitä mitä mä oon. Missä mä oon. Ja ketkä siinä maailmassa mun kaa on.
Tekisi mieli avata ikkuna ja olla. Katsoa ohikulkevia jotka hukkuvat naurupromilleissaan toistensa käsiin. Mä hymyilisin mut en sanois enempää. Tuntuu et pitkästä aikaa kaikki sanat on sanottu. Pitkästä aikaa kaikki teot on tehty.
Nyt mä tumppaan tän ajatusröökin. Ei mulla olis ollut ees oikeeta.
Loppujen lopuksi on helpompi vain sanoa ettei tunne mitään.
Ei ymmärrä eikä tahdo kuulla.
Loppujen lopuksi on helpompi vain sanoa ettei tunne mitään.
Ei ymmärrä eikä tahdo kuulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti