oon riekale

Tää biisi kertoo oikeesti mun tunnetilasta kaiken.

Kun sä kuiskaat hyvästi

Sydämeni on hajonnut.
Se ei iloitse.

Siitä on kadonnut rakkaus.

Se tekee niin helvetin kipeää.

Ehkä näin silti oli parasta..
Kumpa ei olisi ollut.

Dialogista monologiin takaisin.

Silti kiitän tästä matkasta..
Harmi vain, että törmättiin risteykseen eri aikaan ja eksyttin.

Usko mua, on se vaikeaa

Herääminen kyyneleet silmissä..

Itsensä kasaaminen päänsäryssä..

Todellisuuden muokkaaminen aivan toisenlaiseksi..

Rajojen rikkominen..

Helvetinmoinen epävarmuus itsestään..

Epävarmuus omista kyvyistään..

Oon palapeli, jonka kasaamiseen tarvitaan aina joku fiksumpi

Katselen niin pitkään kalenteria, katselen kuun loppua.

Voin sanoa, että mieleni on vallannut lievä ahdistus. 

Ahdistus, siitä jatkuuko työ enää ensi kuun puolelle, vai jäänkö tähän?

Jäänkö mä paikoilleni, tiedottomana, neuvottomana?

Sanon et se tekee mut ainakin pirun surulliseksi jos jään ennen armeijaa tyhjän päälle pariksi kuukaudeksi.

Oon aina ollu ihminen joka tarvii jotain tehtävää, jotain mikä pitää mun langat kurissa.

Joka pitää mut kii tässä elämässä, sillä jos multa katois loputkin hidasteet vapaa-ajalle niin mä ehkä koomautuisin. Jäisin vaan ja tuijottaisin. Elämäni pysähtyisi.

Sanotaan, että ihmisen tulisi mennä ja kokea uutta. Ei jämähtää. Kävellä uusille kujille,

löytää itsensä uusilta seuduilta. Olla ja elää.

Mun elämä on omalla tavallaa just nyt siinä tilanteessa, etten osaa elää. 

Kaipaus muuttuu kivuksi, kahvipöytäkeskustelut vaihtuu viesteihin facessa,

ajatuksen tasolla näemme toisiamme, todellisuus viestii muuta.

Ei olekaan niin helppoa enää nähdä ku toinen on kaukana. Ei oo helppoa olla oma itsensä kun on yksin.

Tuntuu et läheisten lähtiessä, lähtee paloja musta.

Mä kasaannun vain silloin kun ne on taas mun luona.

Ehkä ikävä iskee

Kuljen musiikin tahdissa ympäri taloa. Paleltaa.

Puen päälleni, paleltaa lisää.

Kirjoitin tämän Orlyn lentokentällä 6 tunnin odottelun aikana:

"Sanotaan ihmisten elävän hetkessä. Katseeni vaihtuu Orlyn lentokentällä ihmisestä toiseen. Toiset hymyilevät. Toiset riitelevät. Toiset suutelevat. Toiset itkevät. Missä minä seison. Ilmeettömänä kaiken tämän keskellä. Joku kerjää rahaa ja pudistan päätäni. Hyvä jos rahaa on itselleni. Itsekästä ajattelua.. Samalla ehkä kyse on itseni suojelusta tai luottamuspulasta, siinä laitanko rahaa oikeasti mihinkään hyödylliseen. Onko mykkä rahaa keräävä nainen oikeasti mykkä vai juokseeko rahat saatuan riemusta kiljuen kulman taakse? 

Ehkä maailmankuvani on muutenkin välillä niin raadollinen. Asiat joko ovat tai eivät ole. Välimaastossa eläminen tuntuu mahdottomuudelta. Tai vähintäänkin siinä sekoaisi. Miksi pitäisi elää sellaisessa tiedottomassa tilassa? Kun voi tietää omat valintansa ja jättää kysymysmerkkivalinnat kokonaan mietinnöissä ulkopuolelle... Kohta lentomme lähtee, enkä tiedä mihin vien laukkuni. Joten on minun hetkeni puhua, kysyä, olla tiedoton...

Olen hyvä olemaan tiedoton. Silloin ei tarvitse päteä. Ei tarvitse tietää liikaa mistään."

Nyt riisun villapaidan, kuuntelen musaa.

Ei se ole oikeaa palelua, se on kaipuuta.

Ikävä on vain.

Ikävä on maailmaa jossa elän.

Ikävä niitä keiden kanssa sitä elää.

Kun sä kerrot mulle, että elämä on elämisen arvoista

Mistä tietää rakastuneensa?
Siitä kun toinen lähtee taas pois ja sydämeen koskee. Tuntuu kuin palanen siitä kävelisi rappukäytävään taas pitkäksi aikaa ja sen paluuseen menee tovi.
Kun riitelee toisen kanssa, toivoen siltikään ettei kumpikaan anna periksi.

Oon myös huomannut et mitä kaikkea mä oon saanut elämääni, et kui hiton ylpeä mun pitäs olla siitä kui paljon oon saanut omalla työlläni aikaa.
Oon saanut itelleni luotua ystäväpiirejä - tärkeitä piirejä. Oon saanut lähelleni tärkeän ihmisen.
Oon saanut itsetuntoni todella paljon parempaan suuntaan kuin koskaan ennen.
Työt tuntuu paljon helpommilta kuin pitkään aikaa ja vihdoin myös työkavereiden kaa työskentely on hauskaa.

Suruina elämässä on ehkä asioiden muuttuminen, ystävät lähtee täältä läheltä kauas.
Mutta sehän ei estä meitä näkemästä.

Nyt voin sanoa,

mun elämä on loppujenlopuksi täydellinen ripauksella mutkia ja murheita.

hopshops lompakko taskussa ja Seine vierellä. Go with the flow!

Je t'aime

Pariisi tuli ja meni, paljon nähtiin ystäväni Susannan kanssa. Menisi iäisyys ja terveys kertoessani koko reissu, mutta kuvat puhukoon puolestaan. Nyt tää reissulainen nauttii vikasta vapaapäivästä ja menee huomen töihin.

Ostetuista tavaroista kuvat tulkoon sitten myöhemmin.

Tsau!