Don't you know we're not cliche?

Sä pyydät multa katkelman mun elämästä,
mä voin vaa kertoa

et oon ollu heikko, oon ollu murskattu, oon ollu murjottu
voin kertoa,
että mä oon ollu rakastunut, rakastettu, jätetty, satutettu, rakastettu uudelleen.

Sä pyydät mua katsomaan silmiin ja puhumaan,
mä en uskaltanut, mä käänsin katseen pois.

Sä opetit mut puhumaan, sä opetit mut kohtaamaan katseen

sä opetit mut avaamaan suun.

Tuntuu heikolta tajuta ettei selviä ilman toista,
on jotenkin niin kiinni toisessa.

Samalla tajuaa olevansa vahva,
kun on joku jota täytyy suojella. Jota josta pitää kiinni.

Mä henkäisen kevätillan keuhkoistani,
katselen sitä katoavaa maisemaa taivaanrannan taakse

mietin, että tuleeko päivä kun minut viedään pellon laitamalle auringonlaskuun,
katsomaan sitä näkyä.

Pidä kädestä kii, suutele mua. Leiki ettei mitään muuta ole maailmassa kuin me kaksi.
Olen hupsu romantikko, tiedän.

Sä tilaat multa ymmärryksen,
ymmärränköhän itsekään välillä mitään.

Mä tiedän et opin ymmärtämään itseeni joku päivä,
olen valmis ottamaan oppia virheistäni.

Niit on vaa välil niin pirun vaikea ruveta muokkaamaan,
ne on ku pinttyneitä likatahroja,
niitten pitää antaa ensin vähän liota ennenkuin ne on valmiita irtoamaan.