I silently pray that this day is just an ordinary day or maybe not

Jalka hakkaa maata, Miriam Bryant - Push play kajahtaa retrokaiuttimistani, autoja menee ikkunan ohi, yks kaks, kolme neljä, keltainen, punainen, musta, harmaa.

Aurinko keikkuu ujosti pilvien takaa(huom. tummien sellaisten) ja koittaa kovasti tulla tuomaan hyvää säätä. Heikko menestys jää ylivoimaisesti kakkoseksi pilvien kaa. 

Oikeestaan ootteko koskaan katsonut kuinka hauska auringonvalo onkaan pilvien takaa. Jos on iha älyttömän pilvistä ja yhtäkkiä aurinko sieltä pilkistää, siin menee sellainen valoraja joka on maailman huikeimman näköne. 

Ehkä tästä päivästä ystävien kanssa tulee hyvä päivä, ehkä on ihan hyvä ettei tämä olekaan otsikon tapailema tavallinen päivä. Ehkä tänään tanssin ja nautin. Nautin maailman jokaisesta askeleesta, nautin jokaisesta sanasta joka kaikuu korvakäytävässä, jokaisesta biitistä mikä kaikuu stereoista, jokaisesta katseesta jonka kohtaan.

Ehkä tänään meidän kaikkien on alettava elämään ja nauttimaan. Sillä jos ihminen pysähtyy vain murehtimaan, ei hän koskaan elä. Mikset siis ottaisi jokaista askelta tänään kuin se olisi ensimmäinen askel elämässäsi?

Koska elämä on oikeesti arvokas, sitä pitäs osata arvostaa. Välillä mä sen tajuun itekki.

Miten sä meinasit vappus juhlia? :) 

koska weheartit

Just when you're so f*ckin' insecure

Jos olisin ees hetken arvokas,

kuka mut huomaisi?

Huomattaisiinko mun itsevarmuus rappukäytävässä,

kangaskenkien kera.

Jos mun ei tarviskaa sit piiloutua?

Miksen mä voi olla itsevarma kaikkialla,

vaan se on hetkeen kytketty.

Hetkeen upotettu.

kuunnelkaa toi biisi, se on oikeesti kaunis.

Because every guy needs a friend

Aika matelee ja toisaalta juoksee, en osaa enää ottaa kiinni siitä mitä minulla on ja hetket tuntuvat olevan niin nopeasti meneviä et niist on tartuttava kii hampain ja kynsin. (kenties toisinpäin kynsin ja hampain, kuulostaa paremmalta)

oon tavoitellut ihmisiä, soitellut. Tuntuu jotenkin niin kummalta kun en riemusta hyppien/raahautuen ärsytyksen kiemuroissa mene enää kouluun. En näe kavereita, tuntuu kuin ainoa paikka mikä ihmisiä yhdistää on enää yöelämä. Se on omalla tavallaan niin surullista. Onneksi on kahvi.. Kahvi pelastaa.

Koska oikeesti mä tukeudun mun ystäviin. Tuntuu oudolta kun verkostot muuttuu, ihmisiä tulee ja menee. Pöydässä muutaman alkomahoolisen kanssa vaihtuu sanoja ihmisten kanssa joita ei tunne. Ihmiset tulee taas ja menevät. Nimet eivät jää elämään, kasvot yleensä.

Oon muutenkin huono muistaa nimiä, kasvot jää kyl mieleen. Mut hei, ehkä niitä ystäviä tulee ja menee mut kyllä maailma ois synkkää ilman niitä.

Vähän jos mä otan kuvia, räpsäsen, käännän ja muokkaan

Haha tyhmäilmeinen, päivän asu. 

Ikivanha kuva, mutta mä tykkään.

Ellu on kyl maailman malliunelmuus!

Entä jos elämä onkin vaan muutaman valokuvan verran kauniimpi.

Syvä hiljaisuus

Seison kangastuksessa, hortoillen. Olen ahdistunut ja stressaantunut.

Tasan 3 päivää aikaa, oikeastaan enää ehkä 2.56 päivää aikaa suorittaa kokonainen matikankurssi.
Ahdistaa oma idioottimaisuus, se ettei saa mitään ajoissa tehtyä.

Miks oon näin hölmö? 

Katse kiertää seinissä, katseissa, lattiassa, asfaltissa.

Tunteet ovat ollet yksi iso sekamelska, vaikea kipukynnys. Rappukäytävä johon ei riitä voimia kavuta.

On tullut eksyttyä liian monesti.

On tullut riideltyä, huudettua, itkettyä, hymyiltyä, naurettua.

On eletty laidasta laitaan.

Jotenkin välillä liian hektisessä maailmassa elän.

Oma kroppa ei enää jaksa.

Tekee mieli itkeä, huutaa, rakastaa, vihata, halata, suudella
kaikkea samalla kertaa?

Saanko mä tehdä niin? Saanko jos oon oikein kiltti poika?

Jaksa hei, sä oot yli-ihmine. (+weheartit)

en tiedä?

mä en tiedä mitään?

En tiedä mennäkkö mihin suuntaan?

Huutaakko vai itkeäkkö, nauraakko vai valittaako?

Ku en taas tajua et mikä hitto tätä maailmaa riivaa.

Mut hei. välil se on se vaihe

tai stressi, ehkä se on se stressi.

Silmäluomieni painautues kiinni, tunnet kuinka kyynel tahtoisi valua, mut se ei valu.

Oon pettynyt siihen, että maailma on tehty jatkuvaksi taisteluksi.

Ja tehty yhdeksi isoksi kysymysmerkiksi.

Saat mut lentämään, saat mut laulamaan

Askeleet vaihtuvat hiljaisuudessa kaksiin, ne jaetaan.
Yhdet askeleet hiekassa, muuttuvat kaksiksi.
Yksi monologi vaihtuu dialogiksi.
Tyhjä katse peilin eessä vaihtuu katseeksi toisen silmiin hukkumiseen.

Suudelma lapaluulle, suudelma niskaan, silitys. Hymyilen.
En ole koskaan miettinyt mitään niin paljon kuin rakkautta.
Se on jotain niin kaunista, niin vaarallista, mutta kaunista.
Yksi hajonnut sydän, muuttuu kokonaiseksi murto-sekunneissa.

On ihmeellistä nähdä maailma uudella tavalla,
en uskonut et kukaan olisi niin upea.
Et se herättäisi mut, saisi mut tuntemaan,
poistaisi sen jäätävyyden musta.

En ois ikinä uskonut et rakkaus voisi olla niin upeaa.
En ikinä kuvitellut kuinka kaunis toinen ihminen voi olla.
Mut fakta on vain se, täydelliset ihmiset ovat kauneimpia.
Ja vain täydellisiin ihmisiin voi rakastua.

Sen mä tein.

Sanani ja sydämeni allekirjoittaen
Antti

Pause, stop, play, rewind

tein tänää ehkä maailman huikeimman videon teille, sit meidä kamera oli sökö enkä saanut sitä mihkään. siksi mä jouduin poistaa sen ku en tahtonu koko perheen yhdessä katsovan mun loistokasta videota.

Joten joskus toiseen kertaa.

Psps. tykkään elämästä. ihan oikeesti. se on kivaa.

Old pictures, same ideas

Kun sä huokaat kasvottomana vapaudesta, henkäiset ilmaan keuhkosi viimeisetkin ilmavirrat.
Kun sä polkaiset maata, joka hitaasti katoaa jalkojesi alla.
Kun sä elät vielä.

Yksin elämä on taistelua, niin hektistä. Elämä on jollain tavalla puuduttavaa. Tavoiteltavaa.

Kun sä seisot maailmaa vasten yksin, ootat sitä toista.
Tavoittelet sitä jotain.

Entä jos hän löytyykin?
Hän tulee, ottaa sua kädestä.


Silloin maailma on taas helpompi kohdata.

Sä elät edellee, elät kaksi kertaa pitempää.
Sillä jaettu elämä, on elämä josta tulee nauttia.
Elämä, joka on kerta toisensa jälkeen kaunista.

Erikoispostaustsäänssimahdollisuus

Nyt saatte heitellä jotain postausehdotuksia, mitä tahtositte kuulla nähdä tietää?

Heittäkää tän postauksen kommentteihin ni tsegeilen et mitäs kaikkea sitä voiskaa skriivaa ku suollan nii hyvin näit slangei:)

Tsau ja mau,

Pusipusi ja hyvää keskiviikkoa <3

Just trust

Ihmiset luovat helposti luottamuksen toisiin, he kertovat itsestään paljon. Luottaen siihen, etteivät asiat leviä. Luottavat koko sydämestään johonkin mikä voi olla hetkessä menetettyä. Kaikki sanat mitä sinulle kerrotaan viestii luottamuksesta. Voisit käyttää sanoja tätä vastaan, mutta et tee sitä. Koska luottamus merkitsee aitoa välittämistä

Kun henkilö katsoo sinua, hymyilee, pitää lähellä ja on. On niin, että osoittaa olevansa luontevasti seurassasi, se tuntuu hyvältä. Se saa sinut tuntemaan olosi tärkeäksi. Se viestii luottamuksesta. Se on aitoa ihmissuhdetta.

Sillä oikeasti, mitä ihminen tekisi elämässään jos hän ei pystyisi luottamaan. Ei hän pärjäisi. Jossain asioissa on vain pakko luottaa. On vain pakko tehdä salaisuuksista jalokiviä, mitä pystyy hipusittain antaa jollekkin toiselle. Aivankuin se olisi pankki, johon luotat tälläkin hetkellä. Luotat siellä oleviin rahoihin. Luota siihen mitä annat toiselle.

Mutta mihin minäkään menisin ilman luottamusta? En mihinkään. Minä olen jakanut salaisuuksiani, minä olen varjellut niitä. Minä luotan. Luotan ihmisiin. Joskus ehkä liikaakin. Mutta hei, se on vain elämä, ei se voi ikuisesti satuttaa.

Smile, you're in camera

Oon taas alkanut kokeilee hiilikyniä, ei mtn hääppösiä töitä mut kivaa ja ajatuksia selkeyttäviä hetkiä kun saa vaan olla.

Hiuksia tullu leikeltyä

Tanssi <3

Kauhuleffoja, toisen läheisyys

Raejuustoa, ananasta ja salaattijuustoa <3

Kaksin, elokuva, ja cockailtikkusyötävää

saleilua tai ainaki jotain sen suuntasta

Elokuva ja tohelointia

Kun mä nään peilistä vaan sen hirviön

Päätän täs postata samanlaisen postauksen kun Oona teki omassa blogissaan, Oonan blogi on ihanan aito jota voitte men tsegeilee tästä linkistä -> Klikkliklik

Kaivoin esille vanhoja kuvia minusta, kaduttaa ettei minäkuva ole muuttunut yhtää. Tämänkään, niinkuin ei Oonankaa postauksen tehtävä ei ole hakea huomiota vaan avartaa vain minuutta ja minun käsitystä itsestäni.

Puhun tässä nyt mun omasta kehosta ja sen vaikutuksesta muhun.

Aamuisin kun katson itseäni peilistä, mä näen itseni lihavana. Mä tosi harvoin, tosi tosi harvoin näen itsessäni mitään kaunista. Kun on kuva, kiinnitän itsessäni vain huomiota, hiuksista yksi kiehkura väärään suuntaan, jenkat näkyy, kädet näyttää hölmöiltä. Mussa ei oo mitää hyvännäköstä

Mä tiedostan itse et mun tavoilla ei oo terveitä vaikutuksia mun kehoo, maha kasvaa, jenkat kasvaa, pyöristyn. Okei oon muutenki vähän raskasrakenteisempi kuin ehkä moni muu, siksi se mua harmittaa et vertailen itseäni tosi paljon muihin. Laihat ihmiset näyttää upeilta mun silmissä. Mä oikeasti oon joskus toivonut itselleni syömishäiriötä, en tiedä miksi. Mä tahdoin vaa laihtua, mä tahdon niin kovasti laihtua, mutta en jaksa. Sit mua harmittaa ja se masentaa mua. Tää on tälläine noidankehä, mistä en pääse pois.

En mä tahdo olla langanlaiha, mut tosi laiha kumminkin. Mä jopa tiedostan et en näyttäis hyvältä kauheen laihana. Mä pelkään kertoa painoani, mä en uskalla esim. men uimaa koska ihmisten katseet pelottaa. En oo sinut kroppani kaa. Oon itkenyt monta yötä, katsonut itseäni peilii, vihannut, vihannut niin paljon itseäni. Kaikki on kai heijastelua siit ku oon ollu kiusattu, tahdon hyväksyntää, en arviointia. Mä haen ulkonäöllä hyväksyntää, ettei mua heitettäis syrjää. Suljettais pois. Kadotettais.

Mä myös tanssii mennessä valitsen vaatteet nii et näytän laatikolta, ettei vaatteet näytä kropan muotoja yhtää, koska must tuntuu et joku näkis, ajattelis et katos toi o lihava. Iso t-paita saa mun olon tuntee turvalliselta. Vaatteet ovat yleensä kooltaa vähä isompia, et saan piilotettua kroppaani. Kesäl uin viimeks paita pääl, en tiedä miksi. En ees tiedä mistä tää pelko on taas alkanut kaihertaa mieltäni.

Aijoo ja mua pelottaa jos joku koskee mua vatsaa ja ahdistaa. Jos joku halaa sillee et koskee vatsaa, jos joku tökkää siihen. Mitä vaan. Se mua ahistaa, tosi tosi tosi tosi paljon.

Mä oon lihava, nii mä vaan oon.
Ehkä joku päivä mä näen itseni oikeesti tosi upeana ihmisenä.

Hit me with lightning

Ellie Goulding kaikuu kaiuttimista non-stoppina.
Ne kertovat jotenkin niin kauniisti kaikesta

You show the lights that stop me turn to stone

You shine it when 

I'm alone

And so I tell myself that 

I'll be strong

And dreaming when they're gone

Handle bars, and then I let go, let go for anyone
Take me in, and throw out my heart and get a new one

I chased your love around a figure 8
I need you more than I can take
You promised forever and a day
And then you take it all away

Miksi niin monet sanat kaikuvat korvissani, kysymyksinä.

Miksi tuntuu silti niin yksinäiseltä, silmistä kadonneen lapsenmielisyyden uupuessa.

Katsellessani kattoon, en tiedä mitä tehdä.

Pyörin, pyörin ja pyörin.

Miksi neljä seinä tuntuu kaatuvan päälleni?

Miksi samalla mä tahtoisin kahlita itseni niihin neljään seinään ja unohtua iäisyyksiin.

Ja kuinka voi rakastaa ketään niin paljon, ettei tiedä mennäkö oikealle vai vasemmalle. Miettii miten toinen jaksaa, pelkää sanoja joissa piilee herkästi mahdollinen satuttaminen. Olo tuntuu toivottomalta, samalla niin pirun onnelliselta. Miten elämä voisi yksioikoistaa itsensä? Ja tosiaan, en ole koskaan ollut pilvilinnoissa? Olisiko minun pitänyt?

Miltä tuntuu edes olla pilvilinnoissa? Onko se yhtä onnen satumaata, humaltumista onnesta? Rakastumista sokeasti vailla järjen hiventäkään? Ei, en usko sellaista pilvilinnaa olevan. Sillä rakkaus osaa olla niin kaunista ja samalla niin julmaa.

Koska mä oon taistelija, oikeesti oon

On taas tullut elämässä asioita, asioita joita on kelaillut kovemmalla kädellä. Asioita joiden haavat eivät ole paikkaantuneet. Paljon haavoja joiden korjaamiseen joutuu näkemään tosi paljon vaivaa. Ne ovat muuttanet mun persoonaa. Ne on laittanut mut pelkäämään. Että mua harmittaa kun pelkään, pelkään niin vietävästi. 

Silti välillä, mä suljen silmät ja mietin.. Mietin kuinka maailma on mua tässä karuudessaan kasvattanut. Vaikka se on ollut julma mua kohtaan, samalla se on opettanut. Opettanut tosi paljon, ehkä enemmän kuin haavoittanut. Se kuinka se on huitonut mut hajalle, riepotellu mun kehoa. Pyöritellyt lumihangessa, raahannut seiniä pitkin, kaatanut maahan, hajottanut. Se on vaa ollu sen tapa opettaa, että hei.. Elämässä pärjää aina. 

Vaikka tuntuu, että mä oon kasannut ympärilleni verkon, ihoa vasten painautuvan metallikehikon. Kehikon joka pitää mua kasassa, samalla mä oon alkanut kasvattaa lihani sen lävitse(hyi). Mä oon alkanut pääsemään sen verkon läpi, sen kaiken takaa musta kuoriutuu kokoajan uusi sotilas maailmaan. Mä oon valmis taistelemaan oman henkisen vapauteni puolesta. Mä en tahdo luopua siitä vapaudesta. 

Koska jokaiseen ylämäkeen ja askeleeseen tarvitaan voimia, mutta oon valmis kehittämään itseäni niin paljon. Et mä joku päivä saavutan sen huipun, että mä joku päivä näytän maailmalle et en oo heikoin lenkki.