 |
| Aika matelee ja toisaalta juoksee, en osaa enää ottaa kiinni siitä mitä minulla on ja hetket tuntuvat olevan niin nopeasti meneviä et niist on tartuttava kii hampain ja kynsin. (kenties toisinpäin kynsin ja hampain, kuulostaa paremmalta) oon tavoitellut ihmisiä, soitellut. Tuntuu jotenkin niin kummalta kun en riemusta hyppien/raahautuen ärsytyksen kiemuroissa mene enää kouluun. En näe kavereita, tuntuu kuin ainoa paikka mikä ihmisiä yhdistää on enää yöelämä. Se on omalla tavallaan niin surullista. Onneksi on kahvi.. Kahvi pelastaa. |
 |
| Koska oikeesti mä tukeudun mun ystäviin. Tuntuu oudolta kun verkostot muuttuu, ihmisiä tulee ja menee. Pöydässä muutaman alkomahoolisen kanssa vaihtuu sanoja ihmisten kanssa joita ei tunne. Ihmiset tulee taas ja menevät. Nimet eivät jää elämään, kasvot yleensä. Oon muutenkin huono muistaa nimiä, kasvot jää kyl mieleen. Mut hei, ehkä niitä ystäviä tulee ja menee mut kyllä maailma ois synkkää ilman niitä. |
Jokainen tarvitsee ystäviä ympärilleen. Se, että kavereita ja ystäviä tulee ja menee on tavallaan ikävää.. Se kuuluu osalla tavalla elämään, mutta jos on kiintynyt niihin ihmisiin, erityisesti ystäviin, tuntuu pahalta nähdä kun ajaudutaan eri teille tai toinen kävelee pois, erkaantuu, ei enää soita tai kirjota. Mut aina voi löytää uusia, omanlaisia ihmisiä. Joskus niitä hetkiä pitää odottaa kauan, joskus ei ollenkaan. Hymyä huuleen, hei Antti ! :-)
VastaaPoistaHymyssäpäin kohti uutta huomista! :) Totta puhut!
Poista