 |
| On taas tullut elämässä asioita, asioita joita on kelaillut kovemmalla kädellä. Asioita joiden haavat eivät ole paikkaantuneet. Paljon haavoja joiden korjaamiseen joutuu näkemään tosi paljon vaivaa. Ne ovat muuttanet mun persoonaa. Ne on laittanut mut pelkäämään. Että mua harmittaa kun pelkään, pelkään niin vietävästi. |
 |
| Silti välillä, mä suljen silmät ja mietin.. Mietin kuinka maailma on mua tässä karuudessaan kasvattanut. Vaikka se on ollut julma mua kohtaan, samalla se on opettanut. Opettanut tosi paljon, ehkä enemmän kuin haavoittanut. Se kuinka se on huitonut mut hajalle, riepotellu mun kehoa. Pyöritellyt lumihangessa, raahannut seiniä pitkin, kaatanut maahan, hajottanut. Se on vaa ollu sen tapa opettaa, että hei.. Elämässä pärjää aina. |
 |
| Vaikka tuntuu, että mä oon kasannut ympärilleni verkon, ihoa vasten painautuvan metallikehikon. Kehikon joka pitää mua kasassa, samalla mä oon alkanut kasvattaa lihani sen lävitse(hyi). Mä oon alkanut pääsemään sen verkon läpi, sen kaiken takaa musta kuoriutuu kokoajan uusi sotilas maailmaan. Mä oon valmis taistelemaan oman henkisen vapauteni puolesta. Mä en tahdo luopua siitä vapaudesta. |
 |
| Koska jokaiseen ylämäkeen ja askeleeseen tarvitaan voimia, mutta oon valmis kehittämään itseäni niin paljon. Et mä joku päivä saavutan sen huipun, että mä joku päivä näytän maailmalle et en oo heikoin lenkki. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti