Mä en luovuta,
vaik mua heikottaa
mä jatkan,
vaik en jaksa

stressi kiipii selkäpiitaa pitkin,
mut mä en kaadu
mä pysyn pystyssä,
enkä horju.

KUN EKAN KERRAN ASTUTTIIN

siihen luokkaan, johon astuttiin vielä monesti

paikka jossa eteen lyötiin paperi,

tee tehtäväsi, kyl sä pärjäät

ja sitä vaan toitotettiin.

Mä kyl jaksan,

mut en kykene

mä kyl pystyn,

mutten halua

haluisin hetkeksi heittää mielestäni käsitteet,
motivaatio,koulu ja koeviikko.

Mut kerran siit ovesta on astuttu sisään,
niin en aio paeta takaoven kautta
mä aion yrittää ja taistella ittelleni tilaa huipulta.



Mut kuinka paljon se tuhoaa mun elämää,
mun ystävyyssuhteet on tie mun elämään.
Mut en halua niistä luopua, en vain osaa.
Mä sodin, haastan riitaa ja ärsytän niitä
takasin iskee samanlainen armeija sanoja.

En osaa pyytää anteeksi,
mulle ei oo koskaan opetettu
en osaa puhua ihmisen edessä vakavasti avoimesti,
ei meillä oo kotonakaan tapana.

Mä tahtoisin pyytää anteeksi tuhat kertaa ja estää sanojani
mut en voi,
mä tahtoisin korjata tekoni,
jotka murskaavat rattaisiinsa ystävyyden.