Ootko ennen kuullut miltä tuntuu katsoa itseään harmaassa yössä, astella kyyneleet silmissä musan tahtiin pitkin kylmiä asfalttiteitä? Miltä tuntuu kun joku sanoo rakastavansa? Kuunnella kun joku kertoo ihastuneensa? Nähnyt miltä taivas näyttää talviyönä? Nähnyt miten puut heiluvat kylmässä yössä?
Onko elämä niin häilyväistä, valojuovia ja askelluksia, tunteita täynnä?
Tähän maailmaan kysymykseni rajoittuvat. Miksi itken aina samoissa kappaleissa sopivassa mielentilassa, miksi viime yönä se tuntui niin hyvältä niellä suolakyyneliä kadulla? Miksi oli ihanaa kävellä yksin?
Tuntui hyvältä itkeä. Niin hyvältä, että se sai minut hymyilemään. Miksei miehet saisi itkeä? Ehkä se on jotenkin viitattu heikkouteen. Oon tunteellinen hömppä, mä tiedän sen. Kai mä itken sit paljon.
Entä miltä tuntuu kun katsot peilistä tummia silmänalusiasi? Väsynyttä katsettasi piirrät heijastuksestasi, katsot sotkuista tukkaasi? Kui vaikeaa se on?
Mä oon välillä väsynyt, mutta jotenkin mun kroppa tahtoo sitä. Se vaatii kuormittumista, ehkä se linkittyy mun hetkelliseen kyynelkanavien aukeamisiin. Ehkä juuri se itku on mikä tekee ihmestä niin kauniin. Ehkä juuri se saa meidät olemaan niin aitoja. Kyyneleet ovat aitoja, ne eivät ole teennäisiä.
Tuntuu hyvältä tuntea.
Tuntuu hyvältä tuntea.
VastaaPoistaKuvaa niin hyvin viime yötäni. Aamulla tuntui niin paljon paremmalta, kun yöllä olin myöntäny tutntevani.
Kiitos ihanasta tekstistä! Viimeinen lause tiivisti miun viimeviikon aivan täydellisesti.
Oi kiva jos tykkäsit :) ole hyvä vain!
Poista