Todellisuus.. Olet valhe.

Joskus mun tekis mieli vaan lähteä, mä en pakkais mukaan mitään. Mä pukisin ylleni farkut ja t-paidan ja lämmikkeeksi flanellipaitani. Mä kiskaisisin mun harmaat tennarit jalkoihini ja avaisin meidän ulko-oven.

Mä en enää jaksa tätä paikkaa, koska jotkut asiat vaan kaatuu, kaatuu ja kaatuu. Uudestaan ja uudestaan. Joinain päivinä se lähteminen tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta, vaihtoehdolta jota en katuisi.

Mut mä en vaan tiedä enään, et miksi. Mua vaan ärsyttää. Mua vaan ärsyttää ajatus joistain ihmisistä. Tuntuu etten pysty olemaan täysin omana itsenäni missään. Koska kukaan ei tiedä kaikkea, eikä kaikille mun elämä kuulukkaan. Ja mä pakoilen, mä pakoilen ihmisiä. Sillä mä en kestä kaikkia.

Monien teot ja sanat, ajatuksetkin, niinkuin omanikin ovat alkaneet ärsyttää minua. Miten ihmiset elävät niin tunnepohjalta, että unohtavat toisen muutamassa räpäyksessä, miten kukaan ei enää välitä? Maailman yhteisöllisyys katoaa aina osittain, kun kukaan ei tiedä mihin mennä tai mitä tehdä.

Niin mä sit lähtisin, kopauttaisin kengät viimeisen kerran ovimattoon ja poistuisin täältä kuukaudeksi tai edes viikoksi. Ehkä vaan loma tekis mulle hyvää, niin ettei mun tarvis pohtia aina, et missä oon ja mihin meen. Ja sit mun ei tarttis enää katsoa peiliin ja kysyä kuka olen..

tää biisi kuvaa mun tunteita nyt todella hyvin..