9/25/2012

Kiusattu, murskattu, hajotettu, kasvatettu

Taas kerran palaan aiheeseen johon olen palannut kerta toisensa jälkeen. Olen ottanut sen tavalla tai toisella sydämen päälle.

Katsoin tänään X factoria ja siinä tuli tyttö laulamaan, kertoi ensiksi elämästään kuinka hän on ollut kiusattu ja kaikkea. Se oli todella koskettavaa.

Siksi palaankin niinkin loppuunkuluttamaani aiheeseen kuin kiusaaminen..

Minusta on aina vapauttavaa puhua siitä kuinka olen ollut kiusattu. Olen seisonut siinä spotissa pitkät 6 vuotta, olen kuluttanut monia öitä siihen suruun minkä kiusattuna olo minulle aiheutti. Minua satutettiin, minut murskattiin henkisesti. Minut hajotettiin sisältäpäin. Ne eivät jääneet pelkkään huuteluun, joka kaikui koulun käytävällä selän takana, tai ne sanat jotka kaikuivat päin naamaakin ja minä heikkona en voinut pistää kampoihin, ei sillä että osasin.

Minua on satutettu internetin välityksellä, sen takia myötäilen ajatusta, että netti on katala kaveri. Minun vapaa-ajan viettoihini on puututtu, asiat joihin olen rakastunut, on kajottu. Koska niihin saa helposti ulotettua pirunkielensä, ei ole helppoa olla runopoika..

Kiusaamisen takia minäkin olen muuttunut, en ole enää se sama poika.En ole se sama poika, jolla oli täysin herkkä ote maailmasta, koska maailma muutti minut.
Tajusin ettei maailmassa selviä pelkästään hymyllä ja iloisella asenteella, tehden asioita mistä pitää. Maailmassa täytyy olla jotain muuta, maailma vaatii niin paljon.

Maailma repii sydäntäni päivittäin, en ole enää onnellinen. En ole se sama hymy, joka huokuu vauvakuvasta. En ole enää se sama kyynel, joka valui poskeni viertä kun en saanut unta. En ole se paperi roskakorissa. Minusta on tullut vahvempi.

Vahvempi siinä määrin, ettei minua voi satuttaa enää niin paljoa kuin ennen. Oon saanut niskaani niin paljon loskaa, niin paljon kaikkea mikä on mut jo tappanut niin monta kertaa, ettei mun tarvi enää kestää sitä samalla tavalla. Mut en voi sanoa olevani kunnossa, koska oloni on ikuisesti murjottu.

Ja niinhän se on.. Maailman mahtuu monenlaisia ihmisiä, joita niitä jotka tekevät muiden sydänten paikalle kolon, joka repii koko sielun.

(kuvat weheartit.com)

2 kommenttia: