Älä lähde leikkimään tulella, jos et kestä palohaavoja

Piste piste piste, ja taas tuhannet ajatukset laukkaavat mieleni poikki kuin ritari hevosella auringonlaskuun. Tarina vain toistuu, ei siinä ole päätä. Siksi olen alkanut pohtia, että olisipa elämä satua.

Sä rakastut, sun elämä muuttuu hyväksi, kaikki on jees ja elät onnellisena elämäs loppuun asti. Ehkä sitä enemmän alkaa arvostamaan elämää kun vanhenee. Mä oon arvostanut nykysin elämässä paljon enemmän kuin mitä arvostin ehkä pari vuotta takaperin. On silti monia asioita joihin minulla ei ole vielä vastausta, monia kysymyksiä joihin ei mikään tieteenalan nero osaisi keksiä kaavaa.

Asioita joita arvostan:
Ystäviäni, aurinkoa, lämpöä, ruokaa, hymyjä, puhetta, turvaa, ymmärrystä, avoimuutta, kotia, perhettä.

Mut vaik on paljon asioita joista mä välitän niin on paljon asioita niiden arvostamieni asioiden sisäl joita mä pelkään. On tuhansia asioita, jotka tulee lähiaikoina luultavasti muuttamaan mun elämää. Asioita joihin en osaa sanoa ilmettä enkä reaktiota. Vastaukset pelottaa, samalla minä eriydyn.

Eristäydyn ihmisistä, samalla lähenen heidän kanssaa. Luon itsestäni 2 täysin erilaista illuusiota, toisen kotiin, toisen ulkomaailmalle. On vaikea lähteä yhdistämään kahta harhakuvaa yhdeksi todellisuudeksi.

Silti näillä mennää, näillä ajatuksilla, näillä murheilla, näillä tunteilla. Kaikki mitä teen on osa minua. Ehkä todellisuus muuttuu harhakuvasta realistisemmaksi kun otan muutaman rohkean askeleen tässä portaikossa.